Helsingin Sanomat kertoi pari viikkoa takaperin inarinsaamelaisesta Sammeli Morottajasta, joka on kerännyt pulloja 30 vuotta tukeakseen inarinsaamen elvyttämistä. Morottajan pullorahoilla ostettiin kielipesään sängyt, laitettiin pihatie kuntoon ja rakennettiin aita. "Pullonkeruu antaa elämälle tarkoituksen. Sen avulla voin tukea kieltäni ja kulttuuriani," hän kertoo artikkelissa. Juttua on jaettu sosiaalisessa mediassa yli viisituhatta kertaa.
Suomen alueella puhutaan kolmea eri saamenkieltä. Näistä suurin on pohjoissaame, jolla on noin 2000 puhujaa Utsjoen Nuorgamista Helsingin Länsi-Pasilaan. Kaksi muuta, koltansaame ja Hesarin jutussa mainittu inarinsaame ovat vaarassa kadota. Puhujia on jäljellä vain muutamia satoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kielipesätoiminta on kuitenkin valanut uskoa kielten säilymiseen ja kasvattanut uuden sukupolven kielentaitajia.
Kielipesätoiminnan juuret ovat 80-luvun Uudessa-Seelannissa, jossa englannin ylivallasta huolestuneet maorit perustivat kielipesiä siirtääkseen kielensä ja elämäntapansa tuleville sukupolville. Termi tulee maorinkielen sanasta kōhanga reo, joka tarkoittaa pikkulinnun pesää. Kielipesät ovat käytännössä päiväkoteja, joissa lapsille puhutaan suomen sijaan saamea. Näin kielensä menettäneiden vanhempienkin vesat voivat oppia sujuvasti kaksikielisiksi.
Valtion tuki kielipesille saatiin epävarman alun jälkeen 2000-luvulla ja 2010 tuesta tuli pysyvä. Se on tähän asti turvannut kielipesien pitkäjänteisen toiminnan. Vain kaksi päivää Sammeli Morottajasta kertovan artikkelin julkaisun jälkeen valtiovarainministeriö sai valmiiksi budjettiesityksensä vuodelle 2014. Siinä saamelaisten kulttuuri- ja kielipesätoiminnan määrärahat liki puolitetaan. Tänä vuonna toimintaan ohjatusta puolesta miljoonasta rahaministeriö haluaa leikata 200 000 euroa.
Maanantaina viisikymmentä suomalaista vaikuttajaa kokoontui tiedekeskus Heurekaan rypistämään pääministerin johdolla kulmiaan Suomen taloustilanteelle. Maa ottaa velkaa yhdeksän miljardia ja käyrät osoittavat alaspäin. On selvää, että säästääkin täytyy. Rahaministeriön esittämä parin sadan tuhannen euron leikkaus kielipesistä on kuitenkin pähkinöitä talouden isossa kuvassa. Jopa kaikkien kirstunvartijoiden kaani Raimo Sailas on todennut, että kolttakulttuurin tarvitsemat varat ovat valtion menoissa mitätön summa.
Yhden kielipesän toimintamenot ovat 60-70 tuhannen euron kieppeillä. 40%:n leikkaus määrärahoista pakottaisi monet laittamaan ovet säppiin. Mitätön säästö valtiontaloudessa voi tarkoittaa lamauttavaa iskua työlle kaikkien kolmen saamelaiskielen ja siten koko kulttuurin elinvoiman puolesta. Jos Suomi haluaa noudattaa omia lakejaan alkuperäiskansan oikeuksista, saamelaisten kielenelvyttäjien ponnistelut ansaitsevat jatkossakin valtion tuen. Kokonaisen kansan elinvoima ei voi olla pullonkeräyksen varassa.
Pallo on nyt vallankäyttäjillä. Saamelaiskulttuurin puolustajaksi ilmoittautujia on hallituksen riveistä riittänyt, tuoreimpana valtiovarainministeripuolue SDP:n nuori varapuheenjohtaja Eero Vainio. Ministerit kokoontuvat budjettiriihen keskiviikkona. Kun hallituksen budjettiesitys julkaistaan torstaina, on puheille toivottavasti myös katetta.
Suomen alueella puhutaan kolmea eri saamenkieltä. Näistä suurin on pohjoissaame, jolla on noin 2000 puhujaa Utsjoen Nuorgamista Helsingin Länsi-Pasilaan. Kaksi muuta, koltansaame ja Hesarin jutussa mainittu inarinsaame ovat vaarassa kadota. Puhujia on jäljellä vain muutamia satoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kielipesätoiminta on kuitenkin valanut uskoa kielten säilymiseen ja kasvattanut uuden sukupolven kielentaitajia.
Kielipesätoiminnan juuret ovat 80-luvun Uudessa-Seelannissa, jossa englannin ylivallasta huolestuneet maorit perustivat kielipesiä siirtääkseen kielensä ja elämäntapansa tuleville sukupolville. Termi tulee maorinkielen sanasta kōhanga reo, joka tarkoittaa pikkulinnun pesää. Kielipesät ovat käytännössä päiväkoteja, joissa lapsille puhutaan suomen sijaan saamea. Näin kielensä menettäneiden vanhempienkin vesat voivat oppia sujuvasti kaksikielisiksi.
Valtion tuki kielipesille saatiin epävarman alun jälkeen 2000-luvulla ja 2010 tuesta tuli pysyvä. Se on tähän asti turvannut kielipesien pitkäjänteisen toiminnan. Vain kaksi päivää Sammeli Morottajasta kertovan artikkelin julkaisun jälkeen valtiovarainministeriö sai valmiiksi budjettiesityksensä vuodelle 2014. Siinä saamelaisten kulttuuri- ja kielipesätoiminnan määrärahat liki puolitetaan. Tänä vuonna toimintaan ohjatusta puolesta miljoonasta rahaministeriö haluaa leikata 200 000 euroa.
Maanantaina viisikymmentä suomalaista vaikuttajaa kokoontui tiedekeskus Heurekaan rypistämään pääministerin johdolla kulmiaan Suomen taloustilanteelle. Maa ottaa velkaa yhdeksän miljardia ja käyrät osoittavat alaspäin. On selvää, että säästääkin täytyy. Rahaministeriön esittämä parin sadan tuhannen euron leikkaus kielipesistä on kuitenkin pähkinöitä talouden isossa kuvassa. Jopa kaikkien kirstunvartijoiden kaani Raimo Sailas on todennut, että kolttakulttuurin tarvitsemat varat ovat valtion menoissa mitätön summa.
Yhden kielipesän toimintamenot ovat 60-70 tuhannen euron kieppeillä. 40%:n leikkaus määrärahoista pakottaisi monet laittamaan ovet säppiin. Mitätön säästö valtiontaloudessa voi tarkoittaa lamauttavaa iskua työlle kaikkien kolmen saamelaiskielen ja siten koko kulttuurin elinvoiman puolesta. Jos Suomi haluaa noudattaa omia lakejaan alkuperäiskansan oikeuksista, saamelaisten kielenelvyttäjien ponnistelut ansaitsevat jatkossakin valtion tuen. Kokonaisen kansan elinvoima ei voi olla pullonkeräyksen varassa.
Pallo on nyt vallankäyttäjillä. Saamelaiskulttuurin puolustajaksi ilmoittautujia on hallituksen riveistä riittänyt, tuoreimpana valtiovarainministeripuolue SDP:n nuori varapuheenjohtaja Eero Vainio. Ministerit kokoontuvat budjettiriihen keskiviikkona. Kun hallituksen budjettiesitys julkaistaan torstaina, on puheille toivottavasti myös katetta.
RSS Feed
