VAALIEN jälkeen on käyty välillä kiivastakin keskustelua aluepolitiikasta.
Vettä myllyyn kauhoo VATT:n tuore selvitys, jonka mukaan valtionosuudet ohjaavat ihmisiä asumaan vääriin paikkoihin.
Kuulemma Tunturi-Lapissa asuvaa perhettä kannustetaan tuhansilla euroilla "olemaan muuttamatta" Helsinkiin.
Monella veroilmoitustaan täyttäneellä stadilaisella meni uutisesta kuppi nurin.
Tutkijoiden raisu väite ansaitsee tulla peratuksi. Se perustuu kahteen seikkaan.
ENSIMMÄINEN on etelän korkeampi palkkataso, jota myös verotetaan rankemmin.
Käsi sydämelle, moniko kairan kasvatti välttelee minkä ehtii kovapalkkaista työtä pääkaupunkiseudulla?
Ilmeisesti koko liuta, koska VATT laskee pienistä tuloista maksettavan kevyemmän veroäyrin tueksi syrjässä asumiselle.
Perintöveroa ulkomaille pakoilevien suurperillisten sijaan todellisia verovälttelijöitä ovatkin hillasuolla kökkivät kolarilaiset.
Tutkijat unohtavat kuitenkin verotuksen ainoan alueperusteisen palikan – kuntaveron. Syrjäseuduilla kuntavero on usein korkein, jopa kipurajoilla.
Jos yksilön pitää VATT:n mukaan maksaa korkeampaa veroa korvessa asumisen ilosta, niin näin tapahtuu jo nyt. Kolarista Kannelmäkeen muuttavan lähihoitajan palkka taas ei juuri nouse, asumisen hinta kylläkin.
TOINEN perustelu on kunnille maksettavat valtionosuudet, joissa saamapuolella ovat usein harvaan asutut alueet.
VATT:n mukaan tämä vääristää aluerakennetta. Valtionosuudet pitäisikin ohjata menestyville alueille, jotta väitetty verotuksen muuttoliikettä estävä vaikutus korjaantuisi.
Kun tutkijat päättelevät, että valtionosuudet toimivat päinvastoin kuin pitäisi, he ylenkatsovat koko apparaatin olemassaolon syyn.
Sen tehtävä on nimenomaan taata kansalaisten yhdenvertaisuus ja peruspalveluiden saatavuus koko maassa.
HELSINGIN muuttotilastoissa suurin tulijaryhmä ovat kaltaiseni parikymppiset nuoret aikuiset.
Pääkaupunkiseutu haalii koko maasta kyvykkäitä ja terveitä työikäisiä, joiden kasvukivut terveydenhoidosta koulutukseen, kehdosta aikuiseksi on kustantanut kotikunta. Moni myös muuttaa takaisin kotiseudulle viettämään eläkepäiviä.
Valtionosuuksien tasaus on siten eräänlainen yhteiskuntasopimus. Elämänkaaren aikana julkisia palveluita kun kulutetaan ja veroja maksetaan eri paikoissa.
Käytännön elämässä VATT:n mainostama tuhansien eurojen kannustin syrjäseudulla asumiseen on puhdasta teoriaa.
Perheen vanhemmat maksavat asuinpaikkansa perusteella kaupunkilaisserkkujaan korkeampaa veroa ja palvelut ovat pitkien etäisyyksien päässä.
Se on hinta, jonka tunturilappilainen maksaa asuinpaikkansa valinnasta – eikä odotakaan palveluita porstualle.
Hän toivoo kuitenkin, että tiet olisivat kunnossa, mummo saisi tarvitsemansa hoidon ja että lapsilla olisi koulu edes tunnin matkan päässä.
PÄÄKAUPUNGIN poliittisessa elämässä tiettömille taipaleille holvattavat miljardit ovat samanlainen olkinukke kuin Kreikan tukipaketit tai maahanmuuton kustannukset.
Jos perusoikeuksien toteutumiselle on asetettava hintalappu, sekin löytyy: 100 pienimmän kunnan menot vastaavat kolmea prosenttia koko kuntakentästä.
Tasapainoinen, koko maata kehittävä aluepolitiikka vaatii totta kai myös Helsingin haasteiden ratkaisemista.
Muun muassa pääkaupunkiseudun asuntokriisiin on tartuttava rakentamisen esteitä purkamalla.
Arvojen tasolla kyse on yksilöllisten elämänvalintojen mahdollistamisesta. Yksi viihtyy ihmisvilinässä ja kaupungin sykkeessä, toinen juurillaan tai lähellä luontoa.
Vapaus valita, missä elämäänsä rakentaa on yksi moniarvoisen yhteiskunnan peruskivi.
Blogi on julkaistu alun perin Suomenmaassa.
Vettä myllyyn kauhoo VATT:n tuore selvitys, jonka mukaan valtionosuudet ohjaavat ihmisiä asumaan vääriin paikkoihin.
Kuulemma Tunturi-Lapissa asuvaa perhettä kannustetaan tuhansilla euroilla "olemaan muuttamatta" Helsinkiin.
Monella veroilmoitustaan täyttäneellä stadilaisella meni uutisesta kuppi nurin.
Tutkijoiden raisu väite ansaitsee tulla peratuksi. Se perustuu kahteen seikkaan.
ENSIMMÄINEN on etelän korkeampi palkkataso, jota myös verotetaan rankemmin.
Käsi sydämelle, moniko kairan kasvatti välttelee minkä ehtii kovapalkkaista työtä pääkaupunkiseudulla?
Ilmeisesti koko liuta, koska VATT laskee pienistä tuloista maksettavan kevyemmän veroäyrin tueksi syrjässä asumiselle.
Perintöveroa ulkomaille pakoilevien suurperillisten sijaan todellisia verovälttelijöitä ovatkin hillasuolla kökkivät kolarilaiset.
Tutkijat unohtavat kuitenkin verotuksen ainoan alueperusteisen palikan – kuntaveron. Syrjäseuduilla kuntavero on usein korkein, jopa kipurajoilla.
Jos yksilön pitää VATT:n mukaan maksaa korkeampaa veroa korvessa asumisen ilosta, niin näin tapahtuu jo nyt. Kolarista Kannelmäkeen muuttavan lähihoitajan palkka taas ei juuri nouse, asumisen hinta kylläkin.
TOINEN perustelu on kunnille maksettavat valtionosuudet, joissa saamapuolella ovat usein harvaan asutut alueet.
VATT:n mukaan tämä vääristää aluerakennetta. Valtionosuudet pitäisikin ohjata menestyville alueille, jotta väitetty verotuksen muuttoliikettä estävä vaikutus korjaantuisi.
Kun tutkijat päättelevät, että valtionosuudet toimivat päinvastoin kuin pitäisi, he ylenkatsovat koko apparaatin olemassaolon syyn.
Sen tehtävä on nimenomaan taata kansalaisten yhdenvertaisuus ja peruspalveluiden saatavuus koko maassa.
HELSINGIN muuttotilastoissa suurin tulijaryhmä ovat kaltaiseni parikymppiset nuoret aikuiset.
Pääkaupunkiseutu haalii koko maasta kyvykkäitä ja terveitä työikäisiä, joiden kasvukivut terveydenhoidosta koulutukseen, kehdosta aikuiseksi on kustantanut kotikunta. Moni myös muuttaa takaisin kotiseudulle viettämään eläkepäiviä.
Valtionosuuksien tasaus on siten eräänlainen yhteiskuntasopimus. Elämänkaaren aikana julkisia palveluita kun kulutetaan ja veroja maksetaan eri paikoissa.
Käytännön elämässä VATT:n mainostama tuhansien eurojen kannustin syrjäseudulla asumiseen on puhdasta teoriaa.
Perheen vanhemmat maksavat asuinpaikkansa perusteella kaupunkilaisserkkujaan korkeampaa veroa ja palvelut ovat pitkien etäisyyksien päässä.
Se on hinta, jonka tunturilappilainen maksaa asuinpaikkansa valinnasta – eikä odotakaan palveluita porstualle.
Hän toivoo kuitenkin, että tiet olisivat kunnossa, mummo saisi tarvitsemansa hoidon ja että lapsilla olisi koulu edes tunnin matkan päässä.
PÄÄKAUPUNGIN poliittisessa elämässä tiettömille taipaleille holvattavat miljardit ovat samanlainen olkinukke kuin Kreikan tukipaketit tai maahanmuuton kustannukset.
Jos perusoikeuksien toteutumiselle on asetettava hintalappu, sekin löytyy: 100 pienimmän kunnan menot vastaavat kolmea prosenttia koko kuntakentästä.
Tasapainoinen, koko maata kehittävä aluepolitiikka vaatii totta kai myös Helsingin haasteiden ratkaisemista.
Muun muassa pääkaupunkiseudun asuntokriisiin on tartuttava rakentamisen esteitä purkamalla.
Arvojen tasolla kyse on yksilöllisten elämänvalintojen mahdollistamisesta. Yksi viihtyy ihmisvilinässä ja kaupungin sykkeessä, toinen juurillaan tai lähellä luontoa.
Vapaus valita, missä elämäänsä rakentaa on yksi moniarvoisen yhteiskunnan peruskivi.
Blogi on julkaistu alun perin Suomenmaassa.
RSS Feed
