Kuusamolaislähtöisten Jacob ja Kaisa Pesosen uusi elämä pohjoisessa päättyi kirkkoveneen kaaduttua Jäämerellä vuonna 1873. Isäni isomummon vanhemmat kuuluivat niihin 1860-luvun alkuvuosina nälkämaan pohjoisilta kolkilta kohti kalaisaa Jäämerta ja Petsamoa vaeltaneisiin suomalaisiin. Heille parempi tulevaisuus odotti pohjoisen meren vuonoilla.

Puolitoista vuosisataa myöhemmin Suomi – ja maailma – on taas Jäämerentiellä. Pallonlaajuiset ilmiöt ilmastonmuutos, luonnonvarojen ehtyminen ja uusien kulkuväylien etsiminen kääntävät suuryritysten ja valtiomahtien katseet pohjoiseen. Käynnissä on suuri mullistus, jossa entisestä periferiasta tulee keskus. Maailmankarttoja painetaan keskipisteenään Lontoon Greenwichin sijaan Pohjoisnapa.

Joulukuussa Rovaniemellä kokoontuivat kansainväliseen kongressiin viiden maan suurlähettiläät juhlistamaan vuonna 1991 Suomen aloitteesta käynnistettyä Rovaniemi-prosessia, jonka tavoitteena oli arktisen alueen vakaus ja ympäristön varjeleminen. Kahdeksan arktisen maan lähentymisen tulos oli Arktinen neuvosto, joka perustettiin hissukseen Kanadan parlamentin sivuhuoneessa vuonna 1996.

Tänään tilanne on täysin toinen. Arktisesta neuvostosta on tullut painava areena, jonne laukkaavat Aasian tiikerit Kiina, Japani, Intia ja Korea. Maat hyväksyttiin neuvoston tarkkailijoiksi Kiirunan kokouksessa, johon osallistuivat myös Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerit. Intian ex-ulkoministeri Shyam Sharan kysyi kokouksen alla, miksi arktisilla mailla pitäisi ’maantieteellisen sattuman’ vuoksi olla oikeus ’ihmiskunnan yhteiseen perintöön.’

Joka kolmas 60. leveyspiirin pohjoispuolella asuvista maailman ihmisistä on suomalainen. Kiitos Golf-virran ja Keskustan, pohjoisinkin Lappi on asuttu ja tieverkkojen päässä. Samoilla korkeuksilla Venäjällä on valtaosin tundraa Murmanskin kaltaisten suurten asutuskeskusten ulkopuolella. Lapissa on enemmän asukkaita kuin koko Kanadan arktisella alueella.

Arktisen neuvoston puheenjohtajuus on vuodet 2013-2015 Kanadalla. Neuvostoa johtavan inuiti-taustaisen ministeri Leona Aglukkaqin mukaan kauden tavoitteena on, että alueen kehitys hyödyttäisi todella pohjoisen asukkaita – heitä, joille arktinen on kotiseutua. Aglukkaqin kärkiin on helppo yhtyä. Lappilaistenkin silmissä väikkyvien miljardi-investointien ja tuhansien työpaikkojen taustalla jäytää huoli siitä, jäävätkö paikallisten asukkaiden ja alkuperäiskansojen tarpeet sekä pohjoisen hauras ympäristö toiseksi jättien intresseille.

Ilman monikansallisia yrityksiä ja Aasian markkinoiden nielua pohjoisen malmit jäisivät maahan ja kontit satamiin. Pohjoisesta ei kuitenkaan voi käydä käärimässä vain voittoja, vaan uuden elinkeinotoiminnan on tuotava paikallisille työtä, kunnioitettava perinteitä ja oltava sopusoinnussa pohjoisen herkän luonnon kanssa. 

Ilman Suomen valtion vahvaa panosta Jäämeren radan kaltaiset, eteläänkin hyötyä säteilevät hankkeet eivät toteudu. Suomen roolia arktisen tieteen ja tutkimuksen kokoajana ja toisaalta Euroopan Unionin arktisen politiikan muovaajana vahvistaisi Rovaniemelle kaavailtu EU:n arktinen informaatiokeskus. Tässä työssä tarvitaan myös toukokuussa valittavia suomalaisia europarlamentaarikkoja. 

Suomalaissyntyinen naparetkeilijä A.E. Nordenskiöld purjehti ensimmäisenä maailmassa jäisen Koillisväylän läpi 1878 valaanpyyntialus Vegalla. Maineikkaan meritien luovimisessa suomalaisin ja ruotsalaisin voimin auttoi pohjoisen ihmisten tottuminen toimimaan hyisissä oloissa. Myös tämän päivän suomalaisen merenkulkuosaamisen tulevaisuus on pohjoisen merireitillä, ei arveluttavien öljynporaushankkeiden renkinä.

Valtionyhtiö Arctian tehtävä on pitää Itämeri auki Suomen laivaliikenteelle. Tavaran liikkumisen kannalta Suomi on käytännössä saari – 90 % viennistä kulkee meriteitse. Jäänmurtajat ovat miljoonainvestointeja, mutta kesäkauden ajan ne ovat Suomen satamissa tyhjän panttina. Siksi Arctia on vuodesta 2012 lähtien hakenut lisätuloja vuokraamalla Nordica ja Fennica -murtajia avustamaan Shellin öljynetsintää Alaskan vesillä. Yhtiön vuosikertomuksen mukaan offshore-toiminnan liikevaihto oli 2012 noin 40 miljoonaa euroa.

Suomalaisen kylmäosaamisen, 'jään tajun' myyminen maailmalle on järkevää. Suomalaisille yksityisille teknologiayrityksille myös avautuvat öljykentät voivat tuoda tilauksia alihankkijoina. Öljynporaushankkeet arktisella eivät hetkahda, vaikka Suomi valtionyhtiöineen ei niissä haluaisi olla mukana. Valtionyhtiötä ei kuitenkaan kannata sitoa niin riskipitoiseen toimintaan kuin öljynporaus arktisissa oloissa on.

Kaikki länsimainen insinööritaito ei ole estänyt öljyvahinkoja edes etelän merien olosuhteissa – viimeisimpänä muistissa on BP:n suurtöppäys Meksikonlahdella. Pohjoisella jäämerellä olot ovat monin verroin haastavammat kymmenien asteen pakkasen ja jääpeitteen vuoksi. Meksikonlahden onnettomuus tapahtui 70 kilometrin päässä mantereelta ja vuodon tukkiminen kesti 86 päivää. Jäämerellä öljynporauslauttoja kaavaillaan syrjäisille leveyksille satojen kilometrien päähän tukiasemista ja rantaviivasta.

Arktinen öljyonnettomuus aiheuttaisi peruuttamatonta vahinkoa alueen ympäristölle öljyn vuotaessa nolla-asteiseen meriveteen ja jään alle. Ja vaikka musta kulta saataisiin ylös ongelmitta, pohjoisen öljykenttien kuppaaminen tekisi hallaa tavoitteelle vapautua öljyriippuvuudesta. Suuri osa maailman hyödyntämättömistä öljyesiintymistä sijaitsee arktisella alueella.

Oman sarkansa arktisen avautumisen tuomista mahdollisuuksista suomalainen merenkulkuosaaminen voi saada tahrimatta käsiään öljyyn lähettämällä jäänmurtajat turvaamaan pohjoisen vilkastuvaa laivaliikennettä.

Ilmastonmuutoksen etenemisen myötä pohjoinen meritie on ensimmäistä kertaa muuttumassa kannattavaksi kaupalliselle merenkululle. Venäjän pohjoispuolitse kulkevan Koillisväylän avautuminen kesäkuukausiksi lyhentää Euroopan ja Aasian välimatkaa meriteitse lähes puolella. Vaikeiden olosuhteiden vuoksi kysyntä rahtialuksia ja tankkereita saattaville jäänmurtajille kasvaa kohisten.

Meritielle myönnettyjen väylälupien määrä viisinkertaistui viime vuodesta tämän kesän lähes kolmeensataan. Vielä viisi vuotta sitten lupia ei myönnetty ainuttakaan. Venäläisten mukaan jäänmurtajasaatossa meritietä voisi kulkea vuosittain jopa kuuden kuukauden ajan. Syyskuussa kiinalaisesta 'Jäälohikäärme'-nimisestä rahtilaivasta tuli ensimmäinen täydessä konttilastissa reitin kulkenut alus, säästäen kaksi viikkoa matka-ajasta Kiinasta Euroopan satamiin.

Shellin renkinä operoivat Fennica ja Nordica palasivat Alaskasta viime talveksi kotiin juuri Koillisväylää pitkin. Arctia Shippingin vuosikertomuksessa kehaistaan, että matkalla tehtiin jäätutkimusta ja 'yhteistyö reittiä hallinnoivan Rosatomflotin kanssa sujui erinomaisesti'. Suomalaispaatit olivat marras-joulukuussa viimeiset reitillä kulkevat alukset ennen väylän umpeutumista talveksi. Toimiva yhteys Venäjän viranomaisiin on siis jo luotu ja kestävyys koeteltu.

Kun Arctian sopimus Shellin kanssa ensi vuonna päättyy, Nordican ja Fennican on käännettävä kurssi Nordenskiöldin jäljillä kohti Koillisväylää. Suomen valtion ei pidä jouduttaa öljynporausta niin hauraassa ja haavoittuvaisessa ympäristössä kuin arktinen alue on. Ympäristön ja ilmaston kannalta parasta olisi, jos pohjoisen öljyesiintymien tulppaa ei aukaistaisi lainkaan. Arktisessa neuvostossa Suomen on ajettava sitovia kansainvälisiä sopimuksia, joilla öljynetsintää Jäämerellä suitsitaan ja valvotaan.

Päättyneen vuoden teemaksi kohoaa mielenilmaisu ja kansalaistottelemattomuus meillä ja maailmalla.

Vuonna 2013 teknikko Edward Snowden paljasti tunnontuskissaan jenkkien massiivisen vakoilukoneiston. Päivi Räsänen totesi kesällä, että moraali menee joskus lain edelle. Moskovan MM-kisoissa kohistiin sateenkaarikynsistä. Otsikoissa pyörivät kansannousujen areenat Taksim, Tahrir ja Maidan. Sini Saarela joukkoineen kipusi venäläiselle öljylautalle ja julkisuuteen. Kiakkovieraat mellakoivat itsenäisyyspäivänä Tampereella. Vastarintamies, vapautettu ja vapauttaja Nelson Mandela poistui tältä taajuudelta.

Useimpia tekoja yhdistää laittomuuden rajan hipominen tai sen ylittäminen. Henkilöiden kohdalla on kyselty, onko tekijä sankari vai konna. Mielenilmaisujen hyväksyttävyyttä vaikuttamisen keinoina aprikoitiin. Päivi Räsäsen tapauksessa punnittiin korvat sauhuten, voiko poliisiministeri ja lainsäätäjä asettaa jotain lakikirjan yläpuolelle.

Kohua herättänyt kohta Kansanlähetyspäivien puheessa kuului näin: "Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta, tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia.”

Laki on normien ja sääntöjen kimppu, perusta yhteiskunnan rakentamiselle, mutta ei sellaisenaan pyhä ja muuttumaton saati oikean ja hyvän mittari. ’Lievästä pahoinpitelystä langetetaan 5-10 päiväsakkoa’ ei ole sama asia kuin ’tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän’.

Saarelan joulunpyhinä kiitellen sellireissulta kotiin toivottanut vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö tuomitsi vielä kesällä Räsäsen ajatusmaailman. Oikeutus Saarelan – kuin myös Snowdenin ja Mandelan - toiminnalle oli kuitenkin täsmälleen Päivi Räsäsen pukema: joskus henkilökohtainen moraali voi mennä voimassa olevan lain edelle. Laittomuuden rimaa hipovia tekoja ei voi hyväksyä vaikuttamisen muotona vain silloin, kuin tavoite sattuu olemaan itselle mieleinen.

Lain rajoilla trapetsitaiteilevan vaikuttamisen sietämisessä on luonnollisesti myös vaaransa. Laillista ja demokraattista yhteiskuntajärjestystä on Suomen historiassa uhattu niin oikealta kuin vasemmaltakin. Lapualaiset ja kommunistit haukkuivat kilpaa ’läpimätää’ parlamentarismia ja halajivat oikeutta omiin käsiin. Neuvottelu ja kompromissit kun ovat myrkkyä äkkijyrkille ja oikean totuuden haltijoille.

Edustuksellinen demokratia vaaleineen ei kuitenkaan yksin riitä kansanvallan toteutumiseen. Parlamentarismin taakse piiloutumisen ruma malliesimerkki on Turkin autoritäärinen pääministeri Tayyip Erdogan, joka katsoo voivansa hallita miten tahtoo vaalivoittojen turvin.

Omalla nimellä ja naamalla, toisia ihmisiä tai omaisuutta vahingoittamatta ja uhkaamatta tehdyillä perustelluilla mielenilmauksilla, jopa kansalaistottelemattomuudella on paikkansa toimivassa demokratiassa.

Rajanveto hyväksyttävän mielenilmaisun ja rikollisen toiminnan välillä on kuitenkin selvä. Avoimessa yhteiskunnassa kenenkään asia ei voi olla niin painava, että se oikeuttaisi väkivaltaan. Kiakkovieraiden rähinöinti itsenäisyyspäivänä jätti sapen maun suomalaisten suuhun, eikä viesti eriarvoisuuden kasvusta kantanut. Takavuosien turkistarhaiskuissa kajottiin naamioituina niin omaisuuteen kuin luontookin.

Keskustanuorissa jaettiin toimijoille 80- ja 90-lukujen taitteessa Kansalaistottelemattoman käsikirjaa. Vinkeistä oli hyötyä, kun silloiset kepunuoret muun muassa pommittivat tomaateilla sinipunahallituksen rakennemuutosseminaarin busseja – putkareissulle päätyen. Taisi muutama vanhempikin kepulainen ammentaa kirjasen ideoita ’Ei EU:lle’-kampanjan luovissa mielenilmauksissa.

Olen itsekin seissyt eduskuntatalon portailla megafoni kädessä. Satun kuitenkin kuulumaan niihin, jotka jaksavat uskoa toisinaan jähmeään ja hitaaseen edustukselliseen demokratiaan, jossa neuvotellen ja tarvittaessa äänestää pätkäyttäen ratkotaan ristiriitoja.

Viime kädessä aika punnitsee keinojen oikeutuksen. Nelson Mandelan polku kulki kansalaistottelemattomuudesta aseelliseen vastarintaan, vankeuteen ja lopulta vaaleilla valituksi valtiomieheksi – lailla parempaa yhteiskuntaa rakentamaan.