Ulos autosta, koppalakkinen rajavartija jyrähtää. Tupakalta tuoksuva, passiani heiluttava ja vaativasti venäjää puhuva rajavalvontaupseeri käy kamerani kuvia läpi kopissaan. Olen matkalla Moldovasta 90-luvun alun sisällissodassa irtautuneeseen Transnistriaan. Uneliaassa Tiraspolissa julkisia paikkoja hallitsevat Lenin-patsaat, sirppi ja vasara – sekä Yhtenäisen Venäjän julisteet ja Putinin kasvokuva.
Kävin tuossa olemattomassa valtiossa Ukrainan ja Nistru-joen välisellä sadan kilometrin kaistaleella ollessani vapaaehtoistyössä Moldovassa kesällä 2012. Transnistrian jäätynyt konflikti heijastelee koko moldovalaisen yhteiskunnan jakautumista romaniankielisen ja suuren venäläisvähemmistön välillä. Molemmat puolet tulivat tutuiksi, sillä asuin venäläisperheessä ja opettelin romaniaa.
Raja kieliryhmien välillä kulkee historiassa ja identiteetissä. Toisen maailmansodan päättymispäivä, toukokuun yhdeksäs merkitsee heille täysin eri asioita: toisille saksalaismielisen Romanian miehityksen päättymistä ja vapautusta, toisille rautaesiripun laskeutumista ja pitkää sortokauden alkua.
Maassa ollessani Moldovan parlamentti päätti kieltää lailla neuvostovallan symbolit. Pyhän Yrjön mustaoranssia nauhaa kantaneista venäläisistä päätös oli hyökkäys heidän identiteettiään vastaan. ’Fasistit!’, tuhahti venäjänkielinen työkaverini. Romaniankieliselle kollegalle kyse oli menneiden vääryyksien korjaamisesta.
Sama asetelma elää suuremmassa mittakaavassa Ukrainassa ja selittää yhä vaikeammaksi käyvää kriisiä – tai sotaa, kuten STT alkaa konfliktia nimittää.
Itä-Ukrainassa tuhannet perheet ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan taisteluita hallituksen joukkojen ja Venäjän tukemien kapinallisryhmien välillä. YK:n pakolaisjärjestön ja Punaisen ristin mukaan Ukrainassa on yli satatuhatta maansisäistä pakolaista.
Paitsi että itse taistelut laantuvat, pysyvä rauha maassa ei synny ilman, että löydetään tapa jolla kaikki väestöryhmät voivat kokea olevansa täysivaltaisia ukrainalaisia.
Yksi osa ratkaisua voi olla laajempi alueiden itsehallinto. Kiovassa vieraillut Angela Merkel vertasi vallan hajauttamista Saksan omaan liittovaltiomalliin. Samalla hän korosti venäläisen kielivähemmistön oikeuksien turvaamista. Yhtä lailla aseiden, joukkojen ja tarvikkeiden virta Venäjältä kapinallisille on katkaistava. Venäjän ja Ukraina välinen, seulan tavoin vuotava raja on saatava pitämään.
Venäjän toiminta kriisissä on horjuttanut kansainvälistä oikeutta. Puolin ja toisin asetettujen pakotteiden ydinsyy on selvä - voimatoimiin ei voi jättää vastaamatta. Samalla EU:n oma itsetutkiskelu on tarpeen. Ukrainaa ei pidä puskea yksipuoliseen valintaan idän ja lännen välillä.
Euroopan Unionin, Ukrainan ja Venäjän johtajat kokoontuvat huomenna tiistaina Minskissä. Vaikka ulkoministeri Tuomioja varoittelikin asettamasta tapaamiselle liian suuria odotuksia, on kyseessä merkittävä askel kohti rauhanomaista ratkaisua. Kenties presidentti Niinistön ja Putinin keskusteluissa Sotshissa pedattiin juuri tätä.
Julkaistu Suomenmaan verkkokolumnissa
Kävin tuossa olemattomassa valtiossa Ukrainan ja Nistru-joen välisellä sadan kilometrin kaistaleella ollessani vapaaehtoistyössä Moldovassa kesällä 2012. Transnistrian jäätynyt konflikti heijastelee koko moldovalaisen yhteiskunnan jakautumista romaniankielisen ja suuren venäläisvähemmistön välillä. Molemmat puolet tulivat tutuiksi, sillä asuin venäläisperheessä ja opettelin romaniaa.
Raja kieliryhmien välillä kulkee historiassa ja identiteetissä. Toisen maailmansodan päättymispäivä, toukokuun yhdeksäs merkitsee heille täysin eri asioita: toisille saksalaismielisen Romanian miehityksen päättymistä ja vapautusta, toisille rautaesiripun laskeutumista ja pitkää sortokauden alkua.
Maassa ollessani Moldovan parlamentti päätti kieltää lailla neuvostovallan symbolit. Pyhän Yrjön mustaoranssia nauhaa kantaneista venäläisistä päätös oli hyökkäys heidän identiteettiään vastaan. ’Fasistit!’, tuhahti venäjänkielinen työkaverini. Romaniankieliselle kollegalle kyse oli menneiden vääryyksien korjaamisesta.
Sama asetelma elää suuremmassa mittakaavassa Ukrainassa ja selittää yhä vaikeammaksi käyvää kriisiä – tai sotaa, kuten STT alkaa konfliktia nimittää.
Itä-Ukrainassa tuhannet perheet ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan taisteluita hallituksen joukkojen ja Venäjän tukemien kapinallisryhmien välillä. YK:n pakolaisjärjestön ja Punaisen ristin mukaan Ukrainassa on yli satatuhatta maansisäistä pakolaista.
Paitsi että itse taistelut laantuvat, pysyvä rauha maassa ei synny ilman, että löydetään tapa jolla kaikki väestöryhmät voivat kokea olevansa täysivaltaisia ukrainalaisia.
Yksi osa ratkaisua voi olla laajempi alueiden itsehallinto. Kiovassa vieraillut Angela Merkel vertasi vallan hajauttamista Saksan omaan liittovaltiomalliin. Samalla hän korosti venäläisen kielivähemmistön oikeuksien turvaamista. Yhtä lailla aseiden, joukkojen ja tarvikkeiden virta Venäjältä kapinallisille on katkaistava. Venäjän ja Ukraina välinen, seulan tavoin vuotava raja on saatava pitämään.
Venäjän toiminta kriisissä on horjuttanut kansainvälistä oikeutta. Puolin ja toisin asetettujen pakotteiden ydinsyy on selvä - voimatoimiin ei voi jättää vastaamatta. Samalla EU:n oma itsetutkiskelu on tarpeen. Ukrainaa ei pidä puskea yksipuoliseen valintaan idän ja lännen välillä.
Euroopan Unionin, Ukrainan ja Venäjän johtajat kokoontuvat huomenna tiistaina Minskissä. Vaikka ulkoministeri Tuomioja varoittelikin asettamasta tapaamiselle liian suuria odotuksia, on kyseessä merkittävä askel kohti rauhanomaista ratkaisua. Kenties presidentti Niinistön ja Putinin keskusteluissa Sotshissa pedattiin juuri tätä.
Julkaistu Suomenmaan verkkokolumnissa
RSS Feed
