On syntynyt ’uusi normaali’, jossa Suomen on Venäjän naapurina ja keskeisesti länteen kuuluvana maana muotoiltava toimintalinjaansa. Ulkoministeriön erikoistutkija Hiski Haukkala on sanoittanut Suomen linjan binäärimalliksi. Koodauskielen mukaisesti se koostuu kahdesta puolesta – ykkösestä ja nollasta:
1) Naapurimaana Suomen on aina tultava toimeen Venäjän kanssa ja
0) Suomi suojaa oman tonttinsa kaikenlaista kielteistä vaikuttamista vastaan.
Haukkalan kaksijako tarjoaa hyvän rungon Suomen Venäjä-suhteen jäsentämiselle. Kuten koodauksesta, ei naapurisuhteestakaan tule mitään ilman sekä ykköstä että nollaa. Tiivis kanssakäyminen arvaamattomaksi käyvän itänaapurin kanssa on riskialtista, jos oma suojaus ei ole kunnossa. Toisaalta pelkkä poteroituminen olisi arkielämälle vierasta ja Suomen etujen vastaista. Venäjän eristäminen olisi karhunpalvelus maan kansalaisyhteiskunnalle ja länsimielisille.
Ykkönen, toimeen tuleminen on kanavien pitämistä auki ja tarkoituksenmukaista yhteistyötä Venäjän hallinnon kanssa. Tuhannet arjen asiat ja kaupankäynti eivät ole hävinneet minnekään. Rajan tuntumassa Imatralla Venäjä on edelleen paikka, jossa vuosiviisumilla käydään panemassa tankki täyteen ja hurautetaan takaisin. Itämeren suojelu ja toiminta arktisella alueella vaatii tiivistä yhteistyötä. Näitä myönteisiä taskuja kannattaa vaalia välien kiristymisestä huolimatta.
Nolla, oman tontin suojaaminen on perinteisen sotilaallisen puolustuksen lisäksi koko yhteiskunnan kykyä torjua ja hylkiä kielteistä vaikuttamista. Suojauksen heikot kohdat on tunnistettava – Von Döbelnin tavoin ’ratsastettava aukkoja katsellen’ ja niitä tilkiten. Kyse on hybridisodankäynnin eri muotoihin vastaamisesta.
Pitkällä aikavälillä pahin aukko on Suomen huono taloustilanne. Muita kriittisiä kohtia ovat kyberturvallisuus, tiedustelu sekä kyky vastata väärään tietoon ja turvata strategiset maaomistukset. Osana nollaa on vältettävä liiallista taloudellista riippuvuutta ja ankkuroitava Suomi johdonmukaisesti osaksi länttä.
Meihin kohdistuvaa uhkaa pitäisi voida arvioida kylmänviileästi ja kauhukuvia maalaamatta. Viime vuonna oikeutetusti huolta aiheuttaneet ilmatilaloukkaukset asettuvat mittasuhteisiin, kun peilaa jännitteisiin NATO-maiden ja Venäjän rajoilla. Niiden ilmatilassa tunnistuslentoja tehtiin yli 400, ja vastassa oli usein raskaasti aseistettuja hävittäjiä. Suomen ja Venäjän 1300 kilometrin raja on tässä vertailussa pysynyt rauhallisena. Ympäristön epävakauteen on kuitenkin vastattava omaa puolustusta ja kumppanuuksia vahvistamalla.
Nopeaa vallanvaihtoa Venäjällä ei Suomessa kannata ladata toiveita. Itänaapurin tämänhetkisessä ilmapiirissä uusi johto tuskin nousisi länteen katsovista Pietari Suuren hengenheimolaisista. Putinin takana valtaansa ovat kasvattaneet tiedustelutaustaiset silovikit ja euraasialaiseen ihanteeseen nojaavat voimat. Yksi motiivi oppositiojohtaja Nemtsovin murhalle saattoi olla Kremlin kovaotteisimman leirin tyytymättömyys.
Vaikka maan kehityksessä on nyt painettu torkkunappia, ei haavetta demokraattisemmasta Venäjästä pidä hylätä kokonaan. Suomi voi osaltaan ylläpitää säikeitä ja henkireikiä Venäjän kansalaisyhteiskuntaan.
Sillä, että suomalainen kansanedustaja tapaa Moskovassa ahtaalla olevien sateenkaarijärjestöjen edustajia, on merkitystä. Venäjää kannattaa opiskella. Suomen pitäisi voimakkaasti ajaa opiskelijavaihdon moninkertaistamista Euroopan ja Venäjän välillä. Se olisi paras keino varmistaa, että tämän päivän kriisi ei vieraannuta nousevaa sukupolvea toisistaan.