Luottamus on vienyt unohtumattomiin kohtaamisiin. Liikennevaloissa Belgradissa serbiprofessori opasti eksynyttä matkalaista ja kutsui vierailemaan yliopistolla seuraavana päivänä. Paikan päällä selvisi, että miehen ala oli oikeuspatologia. Kiertokäynti instituutissa tutustutti minut muun muassa puukaapissa seisovaan muumioon ja hyllymetreihin täynnä rikosten uhrien ruumiinosia lasipurkeissa.
Lounas kiertokäynnin jälkeen ei luonnollisesti maistunut, mutta karusta ammatistaan huolimatta Slobodan osoittautui sydämelliseksi ja oppilaidensa arvostamaksi mieheksi, jonka kanssa pidämme yhteyttä edelleen. Viime käynnillä Belgradissa lauloimme professorin tyttären syntymäpäivänä ’Ja må hon leva’ – perhe nimittäin opiskeli aikanaan Lundissa.
Bosnian rajaseudulla taas päädyin illansuussa vailla majapaikkaa jumiin ukkosenpainamaan pikkukaupunkiin. Neuvottomana astelin korttelibaariin, jossa tilasin oluen ja gulassikeiton. Naapuripöydässä remuava miesjoukko tuijotti hetken vaaleatukkaista tulokasta ja täräytti: ’Brad Pitt!’ Loppuilta menikin sitten isäntien piikkiin ja majapaikkakin löytyi. Sanaakaan yhteistä kieltä ei osattu, mutta kovaa laulettiin.
Jugoslavian hajoamissotien haamut ovat edelleen läsnä Balkanilla eikä satunnainen reppureissaaja voi väistää niitä kohtaamasta.
Mitrovica on edelleen levoton, joen jakama kaupunki Kosovon pohjoisosassa. Pohjoispuolta asuvat serbit, etelärantaa Kosovon albaanit. Saavuin kaupunkiin keskiyöllä tultuani valtioiden rajan yli onnenkantamoisella. Kaduilla riitti vielä ihmisiä, mutta valtavian Serbian lippujen keskellä en tohtinut ruveta kyselemään, kuinkas sinne albaanien puolelle päästään. Suunnistin kompassin varassa joelle ja kävelin – myönnän, sydän pamppaillen – sillan yli. Vastapuolella odottivat italialaiset EULEX-poliisijoukot.
Kaakossa on päässyt tekemään myös lähempää tuttavuutta eri uskontokuntien kanssa. Katoliset ja ortodoksiset luostarit, juutalaissynagogat ja etelämpänä vahvasti islaminuskon pyhätöt näkyvät vahvasti katukuvassa.
Viime kesänä risteiltyäni päivän pikkubusseilla pitkin Serbian maaseutua saavuin Novi Pazariin, maan turkkilaisalueen keskukseen Ramadanin ensimmäisenä iltana. Pääsin hämmästelemään sikäläisiä leipäjonoja – perheitä jonottamassa leipurilta leipää iftaria eli jokailtaista paaston päättäjäistä varten.
Sarajevossa kuulin rukoushuudot ensimmäistä kertaa. Moskeijaan sisälle uskaltauduin vasta Kosovossa paikallisen, kadulla tapaamani miehen matkassa. Myöhemmin Istanbulissa moskeijoiden rauhallisuus kävi jo tuttuudesta, kun nukahdin päiväunille nojaten puolivuosituhantisiin kiviseiniin. Ramadanin päätösjuhla iftar muuttui Bosporinsalmella suureksi kansanjuhlaksi, kun perheet kokoontuivat Sinisen moskeijan helmaan piknikille kuuntelemaan saarnaajia ja esiintyjiä.
Vastapainoina reissuille on aina toiminut suvun mökki Kitkan rannalla Posiolla, josta vanhempanikin ovat lähtöisin. Kesiin vahvasti liittyvä, elävä makumuisto ovat itse ongituista tai verkoilla haalituista ahvenista voissa paistetut fileet. Jaan tässä isän reseptin.
Voissa paistetut ahvenfileet
1. Lämmitä pannu niin kuumaksi (4-5 riippuen levystä), että kuuluu ’kirahdus’ kun laitat fileet pannulle. Jos käytät voita, niin voi alkaa tällöin muuttua ruskeaksi.
2. Aseta file pannuun se puoli alaspäin, josta nahka on poistettu (ylöspäin jää pieni harjanne).
3. Huomaat että hiljalleen file alkaa muuttua valkoiseksi. Pienennä lämpö tällöin noin puoleen. Käännä file kun vain ’harjanne’ on harmaa.
4. Mausta esimerkiksi aromisuolalla tai suolalla ja varovasti vähäisellä määrällä valkopippuria tai pelkästään suolalla.
Kastikkeeksi käy remoulade- tai tartat-kastike. Itse tehtynä asian ajaa voi-sipulikastike. Ruskista sipulia hiukan ja lisää sitten voita miedolla lämmöllä tarvittava määrä.
Helpoimmalla pääset kun käytät lisäkkeenä uunikasvissekoitusta. Jos haluat keittää perunoita niin valitse perunaksi yleisperuna tai kiinteämaltoinen peruna. Punajuuri, pavut ja ruohosipuli ovat hyviä lisäkkeitä.
Teksti julkaistu keskustalaisessa keittokirjassa.