Omilleen muuttaminen ja oma kämppä on itsenäisen elämän lähtöpiste. Muutin itse kotoa puolitoista vuotta sitten Rovaniemeltä pääkaupunkiseudulle töiden perässä. Ensimmäisen asuntoni löytyi Vantaalta Hesarin ilmoituksen perusteella. Saman kolmion jakoi kanssani 40-vuotias eronnut isännöitsijä ja 60-vuotias tietyöfirman esimies.
Syksyisenä sunnuntaina, kun olin purkanut muuttokuorman parista matkalaukusta, kuljeskelin katselemassa uutta asuinaluetta ja poimin puista omenoita. Tunne oman elämän aloittamisesta oli huikea, vaikka oma tila olikin 15 neliön huone.
Osallistuin tänään Nuorisoasuntoliiton 'Omaa kotia etsimässä' -tutkimuksen julkaisutilaisuuteen. Tutkimukseen osallistui n. 1 000 18 – 29 -vuotiasta nuorta, joilta kysyttiin tulojen riittämisestä mieluisaan asumisympäristöön. Vastaajat jakoivat käsitykseni oman asunnon merkityksestä – suurin syy omilleen muutolle oli halu itsenäistyä. Perässä tulivat opiskelun tai työpaikan vuoksi muuttaminen. Nuorille tärkeätä asuinympäristössä oli hyvä henki, luonnonläheisyys, lähipalvelut ja toimiva joukkoliikenne sekä turvallisuus.
Kovin paljoa pääkaupunkiseudulle opintojen tai töiden perässä muuttava nuori aikuinen ei kuitenkaan voi vaatia. Pelkästään kaupungin huokeisiin vuokra-asuntoihin tulee vuosittain 45 000 asukashakemusta, ja opiskelija-asuntosäätiö HOAS:n soluihin oli viime syksynä 5500 jonottajaa. Ylioppilaskunnat järjestivät kymmenille uusille opiskelijoille patjamajoituksen ensimmäisten opintoviikkojen ajaksi.
Vuokralla asumisen kustannukset ovat kasvussa. Helsingissä erityisesti yksiöiden ja pienten kaksioiden vuokrat ovat karanneet muun maan vuokratasosta. Taustalla on vahva muuttoliikenne maakunnista kaupunkeihin sekä yksinasumisen yleistyminen ja lasten hankkimisen lykkääminen. Ongelman ydin on, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa – pieniä vuokra-asuntoja on liian vähän lukuisia hakijoita kohti. Asiaa pahentaa se, että suurin kysyntäpiikki ajoittuu alkusyksyyn, kun korkeakoulujen lukukaudet alkavat. Nuorisoasuntoliiton tutkimuksessa juuri Uudellamaalla asuvat kokivat, että vuokrakustannukset olivat kohtuuttomat ja että samaa asuntoa haki liian moni.
Helsingissä perusyksiön vuokra lähtee viidestä sadasta eurossa kuussa. Kun hakijoista on varaa valita mieleisin tinkimättä kuukausivuokrasta, on tilanne otollisin vuokranantajalle. Samalla asumisen ehdot tiukentuvat – on vaikea löytää asuntoa, johon ei sopimuksella sitouduttaisi vähintään vuodeksi. Väliaikaiseen asumistarpeeseen kelpaa useammalle kaverin sohva. Niiden nuorten määrä, jotka eivät työttömyyden, pienien tulojen tai elämäntilanteen vuoksi kerta kaikkiaan pysty maksamaan vuokraa, on kasvanut kahdella sadalla vuodesta 2009 – kaikkiaan heitä oli 1500 noin 9 000 asunnottomasta. Tilapäisestä asunnottomuudesta on lyhyt matka sosiaaliseen syrjäytymiseen.
Koska halukkaita asukkaita kohtuuhintaisiin vuokra-asuntoihin on jonoksi asti, yksinkertaisin lääke sekä asuntopulaan että vuokrien nousuun on rakennuttaa uusia vuokrataloja. Nuorisoasuntoliitolle ja HOAS:lle on nousemassa Helsingin Jätkäsaareen kolme uutta opiskelija-asuntolaa. Kaupungeissa on kuitenkin myös paljon yksityisomistuksessa olevaa tonttimaata, jolle ei olla lähiaikoina rakentamassa mitään. Voitaisiinko rakentamattoman tonttimaan omistamista verottaa nykyistä ankarammin, jotta patistettaisiin omistajia makuuttamisen sijaan käynnistämään rakennushankkeita?
Kun kaavoitetaan tyhjiä alueita uusiksi asuinalueiksi on huolehdittava, että tontteja piirretään omistusasumisen lisäksi vuokra-asunnoille. Näin varmistetaan vuokralla asumisen puitteet myös tulevaisuudessa. Toisaalta on muistettava, että mikäli jollekin alueelle rakennetaan pelkästään huokeita kaupungin vuokrataloja, sen kansoittavat opiskelijat, työttömät ja muut pienituloiset. Samalla tavoin niemi, joka rakennetaan täyteen kalliita omistusasuntoja, on alusta alkaen suurituloisten koti.
Tällaisessa kaupungissa väestöryhmät kohtaavat toisiaan tuskin lainkaan, ymmärrys erilaisuutta kohtaan hämärtyy ja sosiaaliset ongelmat kerääntyvät yhteen kimppuun. Ei siis edesauteta asuinalueiden eriytymistä sosiaalisen aseman ja tulotason mukaan, vaan kaavoitetaan tavoitteena kaupunginosa, jossa toimitusjohtaja, metrokuski ja maahanmuuttaja asuvat naapureina. Asuntopolitiikka on ennen muuta sosiaalipolitiikkaa.
Syksyisenä sunnuntaina, kun olin purkanut muuttokuorman parista matkalaukusta, kuljeskelin katselemassa uutta asuinaluetta ja poimin puista omenoita. Tunne oman elämän aloittamisesta oli huikea, vaikka oma tila olikin 15 neliön huone.
Osallistuin tänään Nuorisoasuntoliiton 'Omaa kotia etsimässä' -tutkimuksen julkaisutilaisuuteen. Tutkimukseen osallistui n. 1 000 18 – 29 -vuotiasta nuorta, joilta kysyttiin tulojen riittämisestä mieluisaan asumisympäristöön. Vastaajat jakoivat käsitykseni oman asunnon merkityksestä – suurin syy omilleen muutolle oli halu itsenäistyä. Perässä tulivat opiskelun tai työpaikan vuoksi muuttaminen. Nuorille tärkeätä asuinympäristössä oli hyvä henki, luonnonläheisyys, lähipalvelut ja toimiva joukkoliikenne sekä turvallisuus.
Kovin paljoa pääkaupunkiseudulle opintojen tai töiden perässä muuttava nuori aikuinen ei kuitenkaan voi vaatia. Pelkästään kaupungin huokeisiin vuokra-asuntoihin tulee vuosittain 45 000 asukashakemusta, ja opiskelija-asuntosäätiö HOAS:n soluihin oli viime syksynä 5500 jonottajaa. Ylioppilaskunnat järjestivät kymmenille uusille opiskelijoille patjamajoituksen ensimmäisten opintoviikkojen ajaksi.
Vuokralla asumisen kustannukset ovat kasvussa. Helsingissä erityisesti yksiöiden ja pienten kaksioiden vuokrat ovat karanneet muun maan vuokratasosta. Taustalla on vahva muuttoliikenne maakunnista kaupunkeihin sekä yksinasumisen yleistyminen ja lasten hankkimisen lykkääminen. Ongelman ydin on, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa – pieniä vuokra-asuntoja on liian vähän lukuisia hakijoita kohti. Asiaa pahentaa se, että suurin kysyntäpiikki ajoittuu alkusyksyyn, kun korkeakoulujen lukukaudet alkavat. Nuorisoasuntoliiton tutkimuksessa juuri Uudellamaalla asuvat kokivat, että vuokrakustannukset olivat kohtuuttomat ja että samaa asuntoa haki liian moni.
Helsingissä perusyksiön vuokra lähtee viidestä sadasta eurossa kuussa. Kun hakijoista on varaa valita mieleisin tinkimättä kuukausivuokrasta, on tilanne otollisin vuokranantajalle. Samalla asumisen ehdot tiukentuvat – on vaikea löytää asuntoa, johon ei sopimuksella sitouduttaisi vähintään vuodeksi. Väliaikaiseen asumistarpeeseen kelpaa useammalle kaverin sohva. Niiden nuorten määrä, jotka eivät työttömyyden, pienien tulojen tai elämäntilanteen vuoksi kerta kaikkiaan pysty maksamaan vuokraa, on kasvanut kahdella sadalla vuodesta 2009 – kaikkiaan heitä oli 1500 noin 9 000 asunnottomasta. Tilapäisestä asunnottomuudesta on lyhyt matka sosiaaliseen syrjäytymiseen.
Koska halukkaita asukkaita kohtuuhintaisiin vuokra-asuntoihin on jonoksi asti, yksinkertaisin lääke sekä asuntopulaan että vuokrien nousuun on rakennuttaa uusia vuokrataloja. Nuorisoasuntoliitolle ja HOAS:lle on nousemassa Helsingin Jätkäsaareen kolme uutta opiskelija-asuntolaa. Kaupungeissa on kuitenkin myös paljon yksityisomistuksessa olevaa tonttimaata, jolle ei olla lähiaikoina rakentamassa mitään. Voitaisiinko rakentamattoman tonttimaan omistamista verottaa nykyistä ankarammin, jotta patistettaisiin omistajia makuuttamisen sijaan käynnistämään rakennushankkeita?
Kun kaavoitetaan tyhjiä alueita uusiksi asuinalueiksi on huolehdittava, että tontteja piirretään omistusasumisen lisäksi vuokra-asunnoille. Näin varmistetaan vuokralla asumisen puitteet myös tulevaisuudessa. Toisaalta on muistettava, että mikäli jollekin alueelle rakennetaan pelkästään huokeita kaupungin vuokrataloja, sen kansoittavat opiskelijat, työttömät ja muut pienituloiset. Samalla tavoin niemi, joka rakennetaan täyteen kalliita omistusasuntoja, on alusta alkaen suurituloisten koti.
Tällaisessa kaupungissa väestöryhmät kohtaavat toisiaan tuskin lainkaan, ymmärrys erilaisuutta kohtaan hämärtyy ja sosiaaliset ongelmat kerääntyvät yhteen kimppuun. Ei siis edesauteta asuinalueiden eriytymistä sosiaalisen aseman ja tulotason mukaan, vaan kaavoitetaan tavoitteena kaupunginosa, jossa toimitusjohtaja, metrokuski ja maahanmuuttaja asuvat naapureina. Asuntopolitiikka on ennen muuta sosiaalipolitiikkaa.
RSS Feed
