Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esitti lauantaina harkittavaksi vastikkeellista toimeentulotukea alle 25-vuotiaille nuorille. Esitys perustuu Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamon keväiseen avaukseen.Hiilamon mukaan toimeentulotuki on viimesijaista turvaa, jonka varaan nuoria ei pitäisi liian helposti pudottaa. Sipilä ja Hiilamo tarttuvat oikeaan asiaan, mutta tiukkoihin ehtoihin perustuva kärki on väärä.
Keskustelu linkittyy ministeri Paula Risikon tänä syksynä esittämään vastikkeellisen sosiaaliturvan malliin, jossa tukea vastaan tehtäisiin töitä. Ajatus on työssäkäyvän oikeudentuntoon vetoava. Se saa käyttövoimansa mielikuvista veronmaksajien tuen varassa loisivista saamattomista nuorista, jotka pitäisi vain pistää töihin. Mielikuvat saavat katetta 'tatuista', jotka mediassa kertovat olevansa täysin tyytyväisiä sohvan pohjalla vietettyyn arkeen. Tällaiset tapaukset eivät kuitenkaan ole tuhansien nuorten tuensaajien ainoat kasvot.
18 – 25-vuotiaiden joukosta löytyvät kaikki mahdolliset elämänkirjot. Osa on vasta itsenäisen elämän alussa korkeakoulun tenttikirjojen äärellä, toisilla voi olla jo ammatti, asuntolaina ja perhe. Toimeentulotukiluukulle voi päätyä monenlaisten epäonnisten elämän käännekohtien vuoksi. Jokaista heitä ei pitäisi kohdella mahdollisena syrjäytyjänä tai tuen väärinkäyttäjänä ikänsä vuoksi. Riski jäädä pitkäksi aikaa toimeentulotuen varaan on kuitenkin todellinen.
Nuorten toimeentulotukeen on jo säädetty leikkureita, kuten vuoden 2011 alusta voimaan astunut mahdollisuus leikata 20-40% toimeentulotuesta, mikäli alle 25-vuotias nuori kieltäytyy koulutuksesta tai keskeyttää sen. Samoin perustein nuorelta voidaan evätä työmarkkinatuki. THL:n tutkijoiden mukaanlakimuutos ei ole saavuttanut tavoitteitaan. Tutkimuksessa kävi ilmi, että opintojen esteenä ei ollut niinkään laiskuus vaan esimerkiksi terveys, ongelmat perheessä tai vaikeus löytää sopivia opintoja. Kiristykset eivät siis välttämättä toimi.
Samaisen Heikki Hiilamon pamfletti 'Uusi hyvinvointivaltio' (Into, 2011) on parhaita puheenvuorojahyvinvointivaltion uudistamisesta. Hänen mukaansa nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme on kuin 'lämmin suo', ei trampoliini joka ponnauttaa eteenpäin elämässä. Hiilamo nimeää ajattelunsa SOMA:ksi – sosiaalisten mahdollisuuksien politiikaksi. Toimeentulotuen tiukka ehdollistaminen nuorille ei kuitenkaan hengi mahdollisuuksia vaan pakkoja.
Ajatus vastikkeellisesta sosiaaliturvasta edellyttää kokonaan uusien työmarkkinoiden luomista. Työllisyyden kannalta ei ole mitään järkeä, että tuhannet nuoret työttömät alkaisivat paiskia sosiaaliturvaa vastaan ammattilaisten kokopäiväisiä töitä ja puskisivat vuorostaan nämä työttömyyskassalle. Nuoret tekisivät siis yrityksissä ja kunnissa sellaisia töitä, joihin ei ole nyt kannattavaa palkata ketään täydellä palkalla. Käytännössä siis avattaisiin matalapalkkatyömarkkinat.
Tavoite matalapalkkaisen ja osa-aikatyön lisäämisestä on minusta täysin oikea. Kun on tavoiteltu kasvua korkealla osaamisella, moni käsipari on hinnoiteltu ulos työmarkkinoilta. Suomen työllisyysaste laahaa jäljessä muita Pohjoismaita. Kun Tanska, Ruotsi ja Norja huitelevat 75%:ssa, Suomi häilyy 70 prosentin pinnassa. Ero ei ole merkityksetön: sen kurominen umpeen ratkaisisi leijonanosan julkisen talouden ongelmista.
Yksilölle osa-aikainen, heikomminkin palkattu työ voi olla se ensimmäinen askel kohti vakituista ja turvattua työsuhdetta, tai mahdollisuus pitää elämärytmistä ja työkyvystä kiinni työttömäksi jäätyään. Samaa tavoitetta voi kuitenkin lähestyä pakkojen ja ehtojen sijaan kannustamisen ja mahdollistamisen kautta.
Hiilamon esitys kumpuaa ekonomikaksikko Osmo Soininvaaran ja Juhana Vartiaisen keväällä julkaisemasta 'Matalapalkkatyö Suomessa' – raportista. He listasivat siinä joukon ehdotuksia, jotka tähtäävät matalapalkkatyön määrän lisäämiseen Suomessa. Tarkoitus on nostaa työllisyyttä luomalla työmarkkinoille kysyntää erityisesti heikommin koulutetulle työvoimalle.
Esitykset henkivät 2000-luvun alun Saksassa tehtyjä uudistuksia, joiden seurauksena miljoonat paiskivat töitä 'minijobeissa'. Idea on pelkistettynä yksinkertainen: sosiaaliturvan lisäksi voi tienata muutamia satoja euroja palkkatuloja ja siten säällisemmän tienestin kuin pelkillä etuuksilla tai osa-aikatyöllä.
Suomi otti tänä syksynä pitkän askeleen Saksan suuntaan. Hallituksen rakenneuudistuksen valopilkku, keskustankin ajama työttömyysetuuden 300 euron suojaosa ulotetaan koskemaan kaikkia. Suojaosa otettiin ensimmäisenä käyttöön vapaapalokuntatoimintaan osallistuville työttömille palomiehille vuonna 2011. Hallituksen esityksessä todettiin jo tuolloin, että ”lähempänä työttömyysturvajärjestelmän päämääriä ja tarpeita olisi vaihtoehto, joka kohdistuisi kaikkiin työttömiin ja kannustaisi kaikenlaisen työn vastaanottamiseen”.
Etuuksien suoja-osan lisäksi vaihtoehtona Hiilamon ja Sipilän esitys työmarkkinatukea vastaavan summan ohjaamisesta työnantajalle matalapalkkatukena on hyvä ajatus, kun se tapahtuisi tuen saajan suostumuksella. Mikäli tuen ehtona olisi työ, se toisi tuen myöntäjälle myös vastuun kaivaa jokin nimellinen pesti. Vapaaehtoisuus taas ohjaisi tekijöitä sinne, missä on työtä tehtävänä.
Suomi on täynnä tekemätöntä työtä. Jos jokainen Suomen 160 000 yksinyrittäjästä palkkaisi apupojan tai – tytön, nuorisotyöttömyys katoaisi. Kunnissa riittäisi tekemistä vanhusten seuranpitäjistä kouluarjen avustajiin. Avain on luoda kannustein kysyntää ja tarjontaa työmarkkinoille – siis tehdä työn tarjoaminen ja työn vastaanottaminen mahdollisimman kannattavaksi. Yksi keino tähän on sallia työtulojen tienaaminen toimeentulo- tai työmarkkinatuen päälle.
Keskustalle vastikkeellisen sosiaaliturvan ajaminen olisi sivuaskel pitkältä polulta, jolla on edistetty parempaa ja kannustavampaa perusturvaa. Onneksi Sipilä teki lauantaina myös pesäeroa oikeiston linjaan. Ajattelumme ytimessä on luottamus ihmisen kykyyn ja haluun vastata omasta elämästään. Sosiaaliturvajärjestelmää ei voi rakentaa väärinkäyttäjien tai 'tatuilijoiden' ehdoilla. Ihmisen on voitava omilla ponnisteluillaan nostaa itsensä jaloilleen yhteiskunnan tuen varasta, ja siksi kaiken työn on oltava kannattavaa.
Keskustelu linkittyy ministeri Paula Risikon tänä syksynä esittämään vastikkeellisen sosiaaliturvan malliin, jossa tukea vastaan tehtäisiin töitä. Ajatus on työssäkäyvän oikeudentuntoon vetoava. Se saa käyttövoimansa mielikuvista veronmaksajien tuen varassa loisivista saamattomista nuorista, jotka pitäisi vain pistää töihin. Mielikuvat saavat katetta 'tatuista', jotka mediassa kertovat olevansa täysin tyytyväisiä sohvan pohjalla vietettyyn arkeen. Tällaiset tapaukset eivät kuitenkaan ole tuhansien nuorten tuensaajien ainoat kasvot.
18 – 25-vuotiaiden joukosta löytyvät kaikki mahdolliset elämänkirjot. Osa on vasta itsenäisen elämän alussa korkeakoulun tenttikirjojen äärellä, toisilla voi olla jo ammatti, asuntolaina ja perhe. Toimeentulotukiluukulle voi päätyä monenlaisten epäonnisten elämän käännekohtien vuoksi. Jokaista heitä ei pitäisi kohdella mahdollisena syrjäytyjänä tai tuen väärinkäyttäjänä ikänsä vuoksi. Riski jäädä pitkäksi aikaa toimeentulotuen varaan on kuitenkin todellinen.
Nuorten toimeentulotukeen on jo säädetty leikkureita, kuten vuoden 2011 alusta voimaan astunut mahdollisuus leikata 20-40% toimeentulotuesta, mikäli alle 25-vuotias nuori kieltäytyy koulutuksesta tai keskeyttää sen. Samoin perustein nuorelta voidaan evätä työmarkkinatuki. THL:n tutkijoiden mukaanlakimuutos ei ole saavuttanut tavoitteitaan. Tutkimuksessa kävi ilmi, että opintojen esteenä ei ollut niinkään laiskuus vaan esimerkiksi terveys, ongelmat perheessä tai vaikeus löytää sopivia opintoja. Kiristykset eivät siis välttämättä toimi.
Samaisen Heikki Hiilamon pamfletti 'Uusi hyvinvointivaltio' (Into, 2011) on parhaita puheenvuorojahyvinvointivaltion uudistamisesta. Hänen mukaansa nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme on kuin 'lämmin suo', ei trampoliini joka ponnauttaa eteenpäin elämässä. Hiilamo nimeää ajattelunsa SOMA:ksi – sosiaalisten mahdollisuuksien politiikaksi. Toimeentulotuen tiukka ehdollistaminen nuorille ei kuitenkaan hengi mahdollisuuksia vaan pakkoja.
Ajatus vastikkeellisesta sosiaaliturvasta edellyttää kokonaan uusien työmarkkinoiden luomista. Työllisyyden kannalta ei ole mitään järkeä, että tuhannet nuoret työttömät alkaisivat paiskia sosiaaliturvaa vastaan ammattilaisten kokopäiväisiä töitä ja puskisivat vuorostaan nämä työttömyyskassalle. Nuoret tekisivät siis yrityksissä ja kunnissa sellaisia töitä, joihin ei ole nyt kannattavaa palkata ketään täydellä palkalla. Käytännössä siis avattaisiin matalapalkkatyömarkkinat.
Tavoite matalapalkkaisen ja osa-aikatyön lisäämisestä on minusta täysin oikea. Kun on tavoiteltu kasvua korkealla osaamisella, moni käsipari on hinnoiteltu ulos työmarkkinoilta. Suomen työllisyysaste laahaa jäljessä muita Pohjoismaita. Kun Tanska, Ruotsi ja Norja huitelevat 75%:ssa, Suomi häilyy 70 prosentin pinnassa. Ero ei ole merkityksetön: sen kurominen umpeen ratkaisisi leijonanosan julkisen talouden ongelmista.
Yksilölle osa-aikainen, heikomminkin palkattu työ voi olla se ensimmäinen askel kohti vakituista ja turvattua työsuhdetta, tai mahdollisuus pitää elämärytmistä ja työkyvystä kiinni työttömäksi jäätyään. Samaa tavoitetta voi kuitenkin lähestyä pakkojen ja ehtojen sijaan kannustamisen ja mahdollistamisen kautta.
Hiilamon esitys kumpuaa ekonomikaksikko Osmo Soininvaaran ja Juhana Vartiaisen keväällä julkaisemasta 'Matalapalkkatyö Suomessa' – raportista. He listasivat siinä joukon ehdotuksia, jotka tähtäävät matalapalkkatyön määrän lisäämiseen Suomessa. Tarkoitus on nostaa työllisyyttä luomalla työmarkkinoille kysyntää erityisesti heikommin koulutetulle työvoimalle.
Esitykset henkivät 2000-luvun alun Saksassa tehtyjä uudistuksia, joiden seurauksena miljoonat paiskivat töitä 'minijobeissa'. Idea on pelkistettynä yksinkertainen: sosiaaliturvan lisäksi voi tienata muutamia satoja euroja palkkatuloja ja siten säällisemmän tienestin kuin pelkillä etuuksilla tai osa-aikatyöllä.
Suomi otti tänä syksynä pitkän askeleen Saksan suuntaan. Hallituksen rakenneuudistuksen valopilkku, keskustankin ajama työttömyysetuuden 300 euron suojaosa ulotetaan koskemaan kaikkia. Suojaosa otettiin ensimmäisenä käyttöön vapaapalokuntatoimintaan osallistuville työttömille palomiehille vuonna 2011. Hallituksen esityksessä todettiin jo tuolloin, että ”lähempänä työttömyysturvajärjestelmän päämääriä ja tarpeita olisi vaihtoehto, joka kohdistuisi kaikkiin työttömiin ja kannustaisi kaikenlaisen työn vastaanottamiseen”.
Etuuksien suoja-osan lisäksi vaihtoehtona Hiilamon ja Sipilän esitys työmarkkinatukea vastaavan summan ohjaamisesta työnantajalle matalapalkkatukena on hyvä ajatus, kun se tapahtuisi tuen saajan suostumuksella. Mikäli tuen ehtona olisi työ, se toisi tuen myöntäjälle myös vastuun kaivaa jokin nimellinen pesti. Vapaaehtoisuus taas ohjaisi tekijöitä sinne, missä on työtä tehtävänä.
Suomi on täynnä tekemätöntä työtä. Jos jokainen Suomen 160 000 yksinyrittäjästä palkkaisi apupojan tai – tytön, nuorisotyöttömyys katoaisi. Kunnissa riittäisi tekemistä vanhusten seuranpitäjistä kouluarjen avustajiin. Avain on luoda kannustein kysyntää ja tarjontaa työmarkkinoille – siis tehdä työn tarjoaminen ja työn vastaanottaminen mahdollisimman kannattavaksi. Yksi keino tähän on sallia työtulojen tienaaminen toimeentulo- tai työmarkkinatuen päälle.
Keskustalle vastikkeellisen sosiaaliturvan ajaminen olisi sivuaskel pitkältä polulta, jolla on edistetty parempaa ja kannustavampaa perusturvaa. Onneksi Sipilä teki lauantaina myös pesäeroa oikeiston linjaan. Ajattelumme ytimessä on luottamus ihmisen kykyyn ja haluun vastata omasta elämästään. Sosiaaliturvajärjestelmää ei voi rakentaa väärinkäyttäjien tai 'tatuilijoiden' ehdoilla. Ihmisen on voitava omilla ponnisteluillaan nostaa itsensä jaloilleen yhteiskunnan tuen varasta, ja siksi kaiken työn on oltava kannattavaa.
RSS Feed
