Ihailen ihmisiä, joilla on kielitaitoa. Hyviä esimerkkejä ovat kaksoissiskoni, joka kirjoitti viisi eri kieltä ylioppilaskokeissa, sekä Lontoossa opiskellut esimieheni, joka heittelee idiomeja brittiaksentilla ja vaihtaa läheisen soittaessa heljyvään ruotsiin. Ajattelen: maailma on heille auki, jos he niin haluavat.
Toista on itselläni, ja monella muulla. Oma kielipääni rajoittuu hyvään englantiin, toisen kotimaisen kuullun- ja luetunymmärrykseen ja saksan alkeisiin. Viimeistään nyt olisi hyvä aika herätä siihen, että tämä ei kerta kaikkiaan riitä.
Keskustelu kieltenopiskelusta on väsähtänyttä ja poteroitunutta. Kättä vääntävät ne, jotka kiihkoilevat pakkoruotsista, ja toiset jotka pohtivat keinoja saada toisen kotimaisen opiskelu maittamaan peruskoululaisille. Uusin ulottuvuus on lähinnä Keskustan ja Kokoomuksen köydenveto, voisiko Itä-Suomen kouluissa opiskella ruotsin sijaan venäjää. Pääministeri Mari Kiviniemi on kannattanut esitystä, mutta opetusministeri Henna Virkkunen tyrmäsi sen kylmiltään.
Mielestäni asian ydin ei kuitenkaan ole valinta kahden naapurimaan kielten, ruotsin ja venäjän, välillä - vaan on kyse siitä, millä valmiuksilla haluamme suomalaisnuorten valmistuvan kansainvälistyvään maailmaan.
Alalla kuin alalla kohtaa ihmisiä, jotka tulevat vieraista kulttuureista ja puhuvat muita kieliä, toimi sitten palvelutehtävissä tai suuren yrityksen viestintäosastolla. Moni suorittaa osan opinnoistaan ulkomailla tai lähtee vuosiksi töihin toisaalle. Emme enää pärjää puhumalla kahta pohjoismaista kieltä, joita käyttää äidinkielenään muutama miljoona.
YLE uutisoi viime viikolla, että 20 suurimmalle suomalaisyritykselle ruotsi ei ole työnhaussa välttämättömyys - sen sijaan englanti on. Huomionarvoista on kuitenkin, että myös muilla maailmankielillä on yhä enemmän painoarvoa.
- Kaikki kielitaito on hyväksi. Kasvustrategiamme kautta espanja, portugali, kiina ja saksa ovat meille tärkeitä. Ruotsi on näiden muiden kielien joukossa, totesi Stora-Enson viestintäjohtaja Päivi Kauhanen YLE:n haastattelussa.
Elinkeinoelämän keskusliiton jäsenyrityksille tehty kysely vahvistaa, että kyse on laajemmasta ilmiöstä. Venäjän kielen osaajien tarve on kaikista vahvimmin kasvussa, mutta tulevaisuudessa eniten lisääntyy kysyntä espanjan ja portugalin osaajille.
Pikainen vilkaisu Ylioppilastutkintolautakunnan tilastoihin paljastaa, että vuonna 2009 ylioppilaskokeissa pitkän espanjan kirjoitti 35, lyhyen oppimäärän päälle tuhat, ja portugalin 26 kokelasta 90 000 kokeisiin osallistuneesta. Venäjän kirjoitti hieman päälle 300 kokelasta. Saksan kielen kirjoittajien määrä on romahtanut 80-luvun lähes 18 000 kokelaasta tämän päivän kolmeen tuhanteen. Kiinaa opiskellaan Suomessa lähinnä kansalaisopistoissa.
Jotain kolmatta kieltä englannin ja toisen kotimaisen lisäksi – edes alkeiskurssin verran – on opiskellut vain hieman päälle puolet kaikista ylioppilaista. Suomalaisnuorten kielitaito on yleistäen siis auttamattoman yksipuolinen: suurin osa oppii englantia hyvin ja toista kotimaista välttävästi, mutta muu osaaminen on vähäistä.
Suomen kansantalous on hyvin vientipainotteinen. Jos maailmalla ei ole kysyntää tuotteillemme, ei meillä pyyhi hyvin. Meillä on liian pienet sisämarkkinat, jotta taloutemme voisi nojata puhtaasti toisiltamme ostamiimme palveluihin ja tuotteisiin. Siksi ei ole aivan pieni asia kansantaloudenkaan kannalta, onko meillä taitoarsenaalissamme kykyä luoda tiiviitä suhteita muiden maiden kansalaisten kanssa.
Entä sitten ruotsi – eikö se edelleen ole tarpeen myös rajan takana Pohjoismaissa? Totta kai. Vasabladet uutisoi vastikään, että suurimmassa osassa länsirajan yli yhteistyötä tekeviä yrityksiä suomalaiset ja ruotsalaiset asioivat keskenään ruotsiksi. Kahdenvälisessä yhteistyössä ruotsi on valttia, mutta monikansallisissa kuvioissa tarvitaan kipeästi kielipäätä suurissa maailmankielissä.
Itärajan kielikokeilu olisi askel oikeaan suuntaan kielipääoman monipuolistamiseksi, mutta isompia muutoksia tarvitaan. Parhaana pitäisin mallia, jossa jokaisen pitäisi oman äidinkielensä lisäksi lukea vähintään kahta itselleen vierasta kieltä peruskoulussa ja toisella asteella. Siten varmistaisimme, että nuorilla on eväät toimia maailmassa, jossa etäisyydet kapenevat ja rajat ylitetään klikkauksella.
Suomalaisnuorten kielipäässä on parantamisen varaa. Maailma ei ole auki kieliummikoille.
Toista on itselläni, ja monella muulla. Oma kielipääni rajoittuu hyvään englantiin, toisen kotimaisen kuullun- ja luetunymmärrykseen ja saksan alkeisiin. Viimeistään nyt olisi hyvä aika herätä siihen, että tämä ei kerta kaikkiaan riitä.
Keskustelu kieltenopiskelusta on väsähtänyttä ja poteroitunutta. Kättä vääntävät ne, jotka kiihkoilevat pakkoruotsista, ja toiset jotka pohtivat keinoja saada toisen kotimaisen opiskelu maittamaan peruskoululaisille. Uusin ulottuvuus on lähinnä Keskustan ja Kokoomuksen köydenveto, voisiko Itä-Suomen kouluissa opiskella ruotsin sijaan venäjää. Pääministeri Mari Kiviniemi on kannattanut esitystä, mutta opetusministeri Henna Virkkunen tyrmäsi sen kylmiltään.
Mielestäni asian ydin ei kuitenkaan ole valinta kahden naapurimaan kielten, ruotsin ja venäjän, välillä - vaan on kyse siitä, millä valmiuksilla haluamme suomalaisnuorten valmistuvan kansainvälistyvään maailmaan.
Alalla kuin alalla kohtaa ihmisiä, jotka tulevat vieraista kulttuureista ja puhuvat muita kieliä, toimi sitten palvelutehtävissä tai suuren yrityksen viestintäosastolla. Moni suorittaa osan opinnoistaan ulkomailla tai lähtee vuosiksi töihin toisaalle. Emme enää pärjää puhumalla kahta pohjoismaista kieltä, joita käyttää äidinkielenään muutama miljoona.
YLE uutisoi viime viikolla, että 20 suurimmalle suomalaisyritykselle ruotsi ei ole työnhaussa välttämättömyys - sen sijaan englanti on. Huomionarvoista on kuitenkin, että myös muilla maailmankielillä on yhä enemmän painoarvoa.
- Kaikki kielitaito on hyväksi. Kasvustrategiamme kautta espanja, portugali, kiina ja saksa ovat meille tärkeitä. Ruotsi on näiden muiden kielien joukossa, totesi Stora-Enson viestintäjohtaja Päivi Kauhanen YLE:n haastattelussa.
Elinkeinoelämän keskusliiton jäsenyrityksille tehty kysely vahvistaa, että kyse on laajemmasta ilmiöstä. Venäjän kielen osaajien tarve on kaikista vahvimmin kasvussa, mutta tulevaisuudessa eniten lisääntyy kysyntä espanjan ja portugalin osaajille.
Pikainen vilkaisu Ylioppilastutkintolautakunnan tilastoihin paljastaa, että vuonna 2009 ylioppilaskokeissa pitkän espanjan kirjoitti 35, lyhyen oppimäärän päälle tuhat, ja portugalin 26 kokelasta 90 000 kokeisiin osallistuneesta. Venäjän kirjoitti hieman päälle 300 kokelasta. Saksan kielen kirjoittajien määrä on romahtanut 80-luvun lähes 18 000 kokelaasta tämän päivän kolmeen tuhanteen. Kiinaa opiskellaan Suomessa lähinnä kansalaisopistoissa.
Jotain kolmatta kieltä englannin ja toisen kotimaisen lisäksi – edes alkeiskurssin verran – on opiskellut vain hieman päälle puolet kaikista ylioppilaista. Suomalaisnuorten kielitaito on yleistäen siis auttamattoman yksipuolinen: suurin osa oppii englantia hyvin ja toista kotimaista välttävästi, mutta muu osaaminen on vähäistä.
Suomen kansantalous on hyvin vientipainotteinen. Jos maailmalla ei ole kysyntää tuotteillemme, ei meillä pyyhi hyvin. Meillä on liian pienet sisämarkkinat, jotta taloutemme voisi nojata puhtaasti toisiltamme ostamiimme palveluihin ja tuotteisiin. Siksi ei ole aivan pieni asia kansantaloudenkaan kannalta, onko meillä taitoarsenaalissamme kykyä luoda tiiviitä suhteita muiden maiden kansalaisten kanssa.
Entä sitten ruotsi – eikö se edelleen ole tarpeen myös rajan takana Pohjoismaissa? Totta kai. Vasabladet uutisoi vastikään, että suurimmassa osassa länsirajan yli yhteistyötä tekeviä yrityksiä suomalaiset ja ruotsalaiset asioivat keskenään ruotsiksi. Kahdenvälisessä yhteistyössä ruotsi on valttia, mutta monikansallisissa kuvioissa tarvitaan kipeästi kielipäätä suurissa maailmankielissä.
Itärajan kielikokeilu olisi askel oikeaan suuntaan kielipääoman monipuolistamiseksi, mutta isompia muutoksia tarvitaan. Parhaana pitäisin mallia, jossa jokaisen pitäisi oman äidinkielensä lisäksi lukea vähintään kahta itselleen vierasta kieltä peruskoulussa ja toisella asteella. Siten varmistaisimme, että nuorilla on eväät toimia maailmassa, jossa etäisyydet kapenevat ja rajat ylitetään klikkauksella.
Suomalaisnuorten kielipäässä on parantamisen varaa. Maailma ei ole auki kieliummikoille.
RSS Feed
