Eräs pitkäaikainen valtion virkamies murahti kerran palaverissa olevansa vanhan koulukunnan miehiä. Hänen mukaansa ’mitä enemmän sanotaan, sitä vähemmän tehdään.’ Lausahdus tuli elävästi mieleen viime viikolla, kun eduskunta käsitteli uuden hallituksen ohjelmaa ja kahlasin työn puolesta sen rivejä läpi. Ohjelmassa on 79 sivua, mutta todellinen pihvi on kymmensivuisessa liitteessä, jonka plus- ja miinusmerkkiset miljoonat määräävät sen, mihin varat todella riittävät ja mistä ne ovat pois.
Itse ohjelmateksti on hyvää ja listaa useita tärkeitä tavoitteita ja periaatteita. Kun ensimmäisen kerran luin koulutusta käsittelevän osion kännykällä Säätytalon edessä juuri, kun valkoinen savu oli noussut piipusta ja ohjelma julkaistu, olin ilahtunut siitä miten hyvin opiskelijajärjestöjen kädenjälki siinä näkyi. Tässä vaiheessa en ymmärtänyt kelata liitteisiin asti, jossa Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalta leikataan yli 300 miljoonaa euroa. Ne ovat toiseksi suurimmat leikkaukset kuntien valtionosuuksien 630 miljoonan miinuksen jälkeen.
Eniten minua hämmentääkin rehellisyyden puute ohjelmatekstissä. Sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään. Erimielisyydet ja määrärahojen puutteet kätketään häveliäästi ”selvitysten”, ”arviointien” ja ”tarkastelun” alle. Näitä kirjauksia kukin puolue tulkitsee miten haluaa ja esittelee niitä voittoina omille kannattajilleen.
Esimerkiksi koulutuspuolella luvataan selvittää toisen asteen opintotuen epäkohtia ja tarkastella perheellisten opiskelijoiden asemaa. Nämä eivät kaipaa enää selvittelyä - olin itse mukana työryhmässä, joka kasasi taustatietoa ja teki kustannusarvioita ja parannusesityksiä opintotuen ongelmakohdista. Tiedämme, että itsenäisesti asuvien toisen asteen opiskelijoiden toimeentulo on niukka, ja että opiskelijavanhempien lapset elävät usein köyhyydessä.
Tiedämme myös sen, että näihin puuttuminen maksaisi reilusti yli 100 miljoonaa euroa. Toisen asteen koulutuksen oppimateriaalien maksuttomuus, joka myös luvataan selvittää, maksaisi pelkästään lukiossa yli 50 miljoonaa euroa. On vaikea nähdä, että hallitus olisi valmis tällaisiin menolisäyksiin, kun katsoo leikkausten määrää. Miksi siis ohjelmassa elätellään toivekuvia samaan aikaan, kun opetustoimeen kohdistuvat rajuimmat leikkaukset vuosikymmeniin?
On hätkähdyttävää, että hallitus ajaa leikkauskärki edellä - ja että kärki painottuu niin vahvasti koulutukseen ja kuntapalveluihin. 90 - luvun laman leikkausten jälki näkyy järjestään kaikissa pahoinvointia kuvaavissa tilastoissa koulupudokkuudesta pitkäaikaistyöttömyyteen ja alkoholin kulutukseen. Ennen lamaa maltillisissa lukemissa kulkeneet käyrät pomppasivat tuolloin pysyvästi korkeammalle tasolle. Punaista näissä tilastoissa välkkyvät ne aikuiset, jotka ovat jääneet vaille peruskoulun jälkeistä tutkintoa.
Vaalienaluskeskusteluissa Kokoomus ja SDP kyllä ilmoittivat aikovansa leikata, mutta kohteiksi mainittiin lähinnä puolustusmenot ja yritystuet. Missään vaiheessa en kuullut, että valtionosuudet tai koulutus olisivat listalla. Silti niistä aiotaan säästää yhteensä miljardi euroa - ne ovat ylivoimaisesti suurimmat säästökohteet. Tammikuun blogauksessani ounastelin, että jos leikkausten tielle lähdetään, pölkylle joutuvat juuri valtionosuudet ja muut isot menoerät.
Nyt listalla ovat muun muassa nuorisotyö (- 6 m), ammatillinen koulutus (- 28 m), oppisopimuskoulutus (- 21m) ja lukioverkon karsiminen (- 30m). En jaksa ymmärtää, että hallitus, jonka kärkitavoitteissa on syrjäytymisen ehkäisy, leikkaa juuri niistä toimista jotka sitä parhaiten estävät. Lisärahaa aiotaan sen sijaan ohjata esimerkiksi nuorisotyöttömyyden hoitoon. Ohjelma on kuin hölmöläisen peitto, jossa toisesta päästä saksittu tilkku ommellaan toiseen laitaan ja uskotaan vakaasti, että peitto on nyt pidempi.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen hehkutti täysistunnossa, että kun läpi Euroopan valtiot leikkaavat budjettiaan, Suomi on ainoa maa, jossa samaan aikaan tuodaan parannusta ”kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tilanteeseen.” On hyvä periaate, että toimitaan heikoimmassa asemassa olevien ehdoilla. Minusta ei kuitenkaan ole hyvää politiikkaa, että perus- ja ennaltaehkäisevästä työstä leikataan ja varoja siirretään korjaaviin toimiin.
Tämä ideologinen muutos näkyy kautta ohjelman siinä, että työpaikkojen luomisen sijaan satsataan työllisyystoimiin ja perusnuorisotyön sijaan panostetaan etsivään nuorisotyöhön. Tällainen rakentaa yhteiskuntaa, jossa toisten osa on pudota aktiivielämän ulkopuolelle tukitoimien varaan. Lukujen kannaltakaan tämä ei ole järkevää; puhutaan sitten terveydenhoidosta, koulutuksesta tai työttömyydestä, korjaavat toimet ovat aina kalliimpia.
Leikkauslistat ovat näköalatonta politiikkaa, vailla pitkän tähtäimen visiota siitä, miten tästä noustaan. Kun kuusi puoluetta ei päässyt yksimielisyyteen kasvun keinoista, jäljelle jäi menojen höyläys ja verojen kiristys. Näiden lisäksi talousongelmien toivotaan ratkeavan muun muassa 'odotuksia nopeammalla talouskasvulla', 'syntyvyyden nostamisella’ ja laskemalla työttömyys viiteen prosenttiin, siis käytännössä puolittamalla.
Edelliset aikeet uhkaavat jäädä toiveiksi, sillä niitä siivittämään ei keinoja löydy. Esimerkiksi Suomen Yrittäjien entinen puheenjohtaja, Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti vastasi täysistunnossa kysyttäessä, ettei ollut toistaiseksi löytänyt ohjelmasta mitään yrittäjyyttä - toisin sanoen työpaikkojen syntymistä - edistävää. Todelliset toivotalkoot siis.
Itse ohjelmateksti on hyvää ja listaa useita tärkeitä tavoitteita ja periaatteita. Kun ensimmäisen kerran luin koulutusta käsittelevän osion kännykällä Säätytalon edessä juuri, kun valkoinen savu oli noussut piipusta ja ohjelma julkaistu, olin ilahtunut siitä miten hyvin opiskelijajärjestöjen kädenjälki siinä näkyi. Tässä vaiheessa en ymmärtänyt kelata liitteisiin asti, jossa Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalta leikataan yli 300 miljoonaa euroa. Ne ovat toiseksi suurimmat leikkaukset kuntien valtionosuuksien 630 miljoonan miinuksen jälkeen.
Eniten minua hämmentääkin rehellisyyden puute ohjelmatekstissä. Sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään. Erimielisyydet ja määrärahojen puutteet kätketään häveliäästi ”selvitysten”, ”arviointien” ja ”tarkastelun” alle. Näitä kirjauksia kukin puolue tulkitsee miten haluaa ja esittelee niitä voittoina omille kannattajilleen.
Esimerkiksi koulutuspuolella luvataan selvittää toisen asteen opintotuen epäkohtia ja tarkastella perheellisten opiskelijoiden asemaa. Nämä eivät kaipaa enää selvittelyä - olin itse mukana työryhmässä, joka kasasi taustatietoa ja teki kustannusarvioita ja parannusesityksiä opintotuen ongelmakohdista. Tiedämme, että itsenäisesti asuvien toisen asteen opiskelijoiden toimeentulo on niukka, ja että opiskelijavanhempien lapset elävät usein köyhyydessä.
Tiedämme myös sen, että näihin puuttuminen maksaisi reilusti yli 100 miljoonaa euroa. Toisen asteen koulutuksen oppimateriaalien maksuttomuus, joka myös luvataan selvittää, maksaisi pelkästään lukiossa yli 50 miljoonaa euroa. On vaikea nähdä, että hallitus olisi valmis tällaisiin menolisäyksiin, kun katsoo leikkausten määrää. Miksi siis ohjelmassa elätellään toivekuvia samaan aikaan, kun opetustoimeen kohdistuvat rajuimmat leikkaukset vuosikymmeniin?
On hätkähdyttävää, että hallitus ajaa leikkauskärki edellä - ja että kärki painottuu niin vahvasti koulutukseen ja kuntapalveluihin. 90 - luvun laman leikkausten jälki näkyy järjestään kaikissa pahoinvointia kuvaavissa tilastoissa koulupudokkuudesta pitkäaikaistyöttömyyteen ja alkoholin kulutukseen. Ennen lamaa maltillisissa lukemissa kulkeneet käyrät pomppasivat tuolloin pysyvästi korkeammalle tasolle. Punaista näissä tilastoissa välkkyvät ne aikuiset, jotka ovat jääneet vaille peruskoulun jälkeistä tutkintoa.
Vaalienaluskeskusteluissa Kokoomus ja SDP kyllä ilmoittivat aikovansa leikata, mutta kohteiksi mainittiin lähinnä puolustusmenot ja yritystuet. Missään vaiheessa en kuullut, että valtionosuudet tai koulutus olisivat listalla. Silti niistä aiotaan säästää yhteensä miljardi euroa - ne ovat ylivoimaisesti suurimmat säästökohteet. Tammikuun blogauksessani ounastelin, että jos leikkausten tielle lähdetään, pölkylle joutuvat juuri valtionosuudet ja muut isot menoerät.
Nyt listalla ovat muun muassa nuorisotyö (- 6 m), ammatillinen koulutus (- 28 m), oppisopimuskoulutus (- 21m) ja lukioverkon karsiminen (- 30m). En jaksa ymmärtää, että hallitus, jonka kärkitavoitteissa on syrjäytymisen ehkäisy, leikkaa juuri niistä toimista jotka sitä parhaiten estävät. Lisärahaa aiotaan sen sijaan ohjata esimerkiksi nuorisotyöttömyyden hoitoon. Ohjelma on kuin hölmöläisen peitto, jossa toisesta päästä saksittu tilkku ommellaan toiseen laitaan ja uskotaan vakaasti, että peitto on nyt pidempi.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen hehkutti täysistunnossa, että kun läpi Euroopan valtiot leikkaavat budjettiaan, Suomi on ainoa maa, jossa samaan aikaan tuodaan parannusta ”kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tilanteeseen.” On hyvä periaate, että toimitaan heikoimmassa asemassa olevien ehdoilla. Minusta ei kuitenkaan ole hyvää politiikkaa, että perus- ja ennaltaehkäisevästä työstä leikataan ja varoja siirretään korjaaviin toimiin.
Tämä ideologinen muutos näkyy kautta ohjelman siinä, että työpaikkojen luomisen sijaan satsataan työllisyystoimiin ja perusnuorisotyön sijaan panostetaan etsivään nuorisotyöhön. Tällainen rakentaa yhteiskuntaa, jossa toisten osa on pudota aktiivielämän ulkopuolelle tukitoimien varaan. Lukujen kannaltakaan tämä ei ole järkevää; puhutaan sitten terveydenhoidosta, koulutuksesta tai työttömyydestä, korjaavat toimet ovat aina kalliimpia.
Leikkauslistat ovat näköalatonta politiikkaa, vailla pitkän tähtäimen visiota siitä, miten tästä noustaan. Kun kuusi puoluetta ei päässyt yksimielisyyteen kasvun keinoista, jäljelle jäi menojen höyläys ja verojen kiristys. Näiden lisäksi talousongelmien toivotaan ratkeavan muun muassa 'odotuksia nopeammalla talouskasvulla', 'syntyvyyden nostamisella’ ja laskemalla työttömyys viiteen prosenttiin, siis käytännössä puolittamalla.
Edelliset aikeet uhkaavat jäädä toiveiksi, sillä niitä siivittämään ei keinoja löydy. Esimerkiksi Suomen Yrittäjien entinen puheenjohtaja, Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti vastasi täysistunnossa kysyttäessä, ettei ollut toistaiseksi löytänyt ohjelmasta mitään yrittäjyyttä - toisin sanoen työpaikkojen syntymistä - edistävää. Todelliset toivotalkoot siis.
RSS Feed
