Ensi viikonloppuna koolla ovat maan poliittisesta johtajuudesta kamppailevat puolueet, Keskusta ja Kokoomus. Vanhenevan väestön ja sakkaavan talouden Suomi kärvistelee pirullisten ongelmien kourissa. Niiden ratkominen vaatii poliittisilta johtajilta uudenlaista johtamistapaa.
’Pirullinen ongelma' on johtamistutkimuksen käsite, joka lanseerattiin Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Pirullista ongelmaa on vaikea tunnistaa, ymmärtää ja hyväksyä. Ratkaisu ei ole yksiselitteisen oikea tai väärä, eikä ongelmaa voi kerralla pyyhkäistä pöydältä. Politiikkaan pirullisen ongelman käsitteen toi pääministeri Jyrki Katainen alkuvuodesta. Kataisen mukaan erityisesti kunta- ja soteuudistus täytti pirullisen ongelman tuntomerkit.
Pirullisen ongelman vastakohta on kesy ongelma, johon on löydettävissä selkeä ja monistettava ratkaisu. Kataisen ja hänen hallituksensa suurimmaksi epäonnistumiseksi jää, että se yritti ratkaista pirullisia ongelmia yksinkertaisten ongelmien keinoin, ylhäältä sanellen.
Kuntauudistuksen käsikirjoituksena oli laatia kartta tulevasta kuntajaosta ja ohjata kunnat valmiiseen muottiin hakemalla sopivat mittarit ja ruuvit. Vastaukset olivat valmiina, haettiin vain oikeat kysymykset. Suuren kuntauudistuksen seuraus oli suuri hämmennys ja kuntakentän omaehtoisen uudistumisen halvaantuminen vuosiksi.
Teemaa tutkineen professori Pirkko Vartiaisen mukaan pirullisia ongelmia ei ratkaista hierarkkisesti. Hänen mukaansa ’pirullisista ongelmista selviävät parhaiten johtajat, jotka kykenevät rakentamaan ja ylittämään siltoja.’ Maaliskuun lopun sote-sopu kolmen vuoden jahnaamisen jälkeen oli tällaisesta toimintatavasta tyyliesimerkki. Se voi antaa mallin myös tulevalle hallituskaudelle.
Väistyvän pääministerin taitavuus johtajana paloi kuuden puolueen hallituksen koossa pitämiseen. Suomella ei ole varaa toiseen näin historiallisen huonoon hallitukseen, jonka kaikki osat menevät eri suuntiin. Eduskuntavaalien jälkeen koottavaa hallitusta pitäisi sitoa yhteen käytännön saneleman pakon sijaan käsitys yhteisistä tehtävistä, jotka juuri tällä kokoonpanolla pystytään viemään maaliin.
Neljän vuoden aikana hallitus voi viedä läpi rajallisen määrän uudistuksia. Joidenkin Suomen ongelmien ratkominen vaatii valtion vahvaa roolia. Joillakin saroilla taas keskitettyä päätöksentekoa ja sääntelyä pitäisi purkaa, jotta ruohonjuuritason luovat voimat vapautuisivat itse keksimään ratkaisuja. Ei koko maa seiso, vaikkei joka ministeriön tontilla olisi käynnissä lakimuutos tai miljoonahanke. Kunnissa, kuntayhtymissä ja yrityksissä tehdään jatkuvasti kehittämistyötä, jota ylhäältä pusketut hankkeet pikemminkin torppaavat.
Hallituksen ohjelma ei siis enää voi olla kukkiva niitty, jossa pienet ja suuret asiat ovat iloisesti sekaisin. Hallituspuolueiden on yhdessä määriteltävä muutama tärkein tavoite – kuten työllisyys, sote-uudistus ja kestävä kasvu – joiden saavuttamiseen kaikki hallituksen hankkeet tähtäävät. Ehkä seuraavan hallituksen onnistumisen ydin on tehdä vähemmän, mutta paremmin.
Julkaistu Suomenmaan verkkokolumnissa
’Pirullinen ongelma' on johtamistutkimuksen käsite, joka lanseerattiin Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Pirullista ongelmaa on vaikea tunnistaa, ymmärtää ja hyväksyä. Ratkaisu ei ole yksiselitteisen oikea tai väärä, eikä ongelmaa voi kerralla pyyhkäistä pöydältä. Politiikkaan pirullisen ongelman käsitteen toi pääministeri Jyrki Katainen alkuvuodesta. Kataisen mukaan erityisesti kunta- ja soteuudistus täytti pirullisen ongelman tuntomerkit.
Pirullisen ongelman vastakohta on kesy ongelma, johon on löydettävissä selkeä ja monistettava ratkaisu. Kataisen ja hänen hallituksensa suurimmaksi epäonnistumiseksi jää, että se yritti ratkaista pirullisia ongelmia yksinkertaisten ongelmien keinoin, ylhäältä sanellen.
Kuntauudistuksen käsikirjoituksena oli laatia kartta tulevasta kuntajaosta ja ohjata kunnat valmiiseen muottiin hakemalla sopivat mittarit ja ruuvit. Vastaukset olivat valmiina, haettiin vain oikeat kysymykset. Suuren kuntauudistuksen seuraus oli suuri hämmennys ja kuntakentän omaehtoisen uudistumisen halvaantuminen vuosiksi.
Teemaa tutkineen professori Pirkko Vartiaisen mukaan pirullisia ongelmia ei ratkaista hierarkkisesti. Hänen mukaansa ’pirullisista ongelmista selviävät parhaiten johtajat, jotka kykenevät rakentamaan ja ylittämään siltoja.’ Maaliskuun lopun sote-sopu kolmen vuoden jahnaamisen jälkeen oli tällaisesta toimintatavasta tyyliesimerkki. Se voi antaa mallin myös tulevalle hallituskaudelle.
Väistyvän pääministerin taitavuus johtajana paloi kuuden puolueen hallituksen koossa pitämiseen. Suomella ei ole varaa toiseen näin historiallisen huonoon hallitukseen, jonka kaikki osat menevät eri suuntiin. Eduskuntavaalien jälkeen koottavaa hallitusta pitäisi sitoa yhteen käytännön saneleman pakon sijaan käsitys yhteisistä tehtävistä, jotka juuri tällä kokoonpanolla pystytään viemään maaliin.
Neljän vuoden aikana hallitus voi viedä läpi rajallisen määrän uudistuksia. Joidenkin Suomen ongelmien ratkominen vaatii valtion vahvaa roolia. Joillakin saroilla taas keskitettyä päätöksentekoa ja sääntelyä pitäisi purkaa, jotta ruohonjuuritason luovat voimat vapautuisivat itse keksimään ratkaisuja. Ei koko maa seiso, vaikkei joka ministeriön tontilla olisi käynnissä lakimuutos tai miljoonahanke. Kunnissa, kuntayhtymissä ja yrityksissä tehdään jatkuvasti kehittämistyötä, jota ylhäältä pusketut hankkeet pikemminkin torppaavat.
Hallituksen ohjelma ei siis enää voi olla kukkiva niitty, jossa pienet ja suuret asiat ovat iloisesti sekaisin. Hallituspuolueiden on yhdessä määriteltävä muutama tärkein tavoite – kuten työllisyys, sote-uudistus ja kestävä kasvu – joiden saavuttamiseen kaikki hallituksen hankkeet tähtäävät. Ehkä seuraavan hallituksen onnistumisen ydin on tehdä vähemmän, mutta paremmin.
Julkaistu Suomenmaan verkkokolumnissa
RSS Feed
