Vihreiden kansanedustaja Outi-Alanko Kahiluoto iloitsi blogissaan Keskustan liittyneen perustulon kannattajien joukkoon. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuvat keskustalaiset jättivät eriävän mielipiteen, jossa todetaan että perusturvaa on parannettava sosiaaliturvajärjestelmää yksinkertaistamalla. Ratkaisu tähän olisi sellainen perustulomalli, joka tekisi työnteosta aina työttömyyttä kannattavampaa.
Hienoa, että paremman perusturvan kannattajat löytävät toisensa. Keskustalla on huomattavasti tuota yhtä, tärkeää kannanottoa pidempi historia perustuloajattelussa.
Suomessa on perinteisesti ollut kaksi vahvaa suuntausta siitä, miten toimeentulo työn ulkopuolella tulisi järjestää. Työväenliikkeessä on katsottu, että työttömyysturvan tulisi olla ansiosidonnaista eli perustua työtuloihin tai maksettuihin veroihin. Keskellä taas on pidetty tärkeänä riittävää perusturvan tasoa kaikille. Yksi esimerkki tästä on kansaneläkkeen luominen 60-luvulla. Tuolloin SDP halusi eläkkeen perustuvan maksettuihin veroihin. Silloisen Maalaisliiton naiset torppasivat tämän mallin, sillä se olisi jättänyt maatalojen emännät vaille eläkettä elämänmittaisesta työurasta huolimatta – tulot ja sitä myöten verot kun olivat juosseet isännän kukkaron kautta.
Keskustassa on siis jo vanhastaan ollut ymmärrystä epätyypillisille työsuhteille, kun taas työväenliikkeessä työ on nähty ennen kaikkea kahdeksasta neljään tehdyn säännöllisen tehdasduunin normin kautta.
Keskustan historia perustulon kanssa ulottuu ainakin 80 – luvun loppuun. Silloin Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat julkaisivat keskustaliberaalin manifestin, jonka keskeisenä teemana oli perustulo. Manifestin mukaan 'perustulo mahdollistaa palkkakeskeisestä työnkuvasta irtautumisen ja kyseenalaistaa ansiosidonnaisen sosiaaliturvan tarpeellisuuden.' Edelleen ohjelmassa uskottiin, että perustulo 'tekee osa-aikatyön mielekkääksi ja karsii sosiaaliturvan tilkkutäkkiä. Se poistaa nöyryyttävän toimeentulon anelemisen sekä siihen liittyvän holhouksen ja kontrollin.' Tuolloin nuorissa ja opiskelijoissa häärivät muun muassa Anu Vehviläinen ja Olli Rehn.
Ukkopuolueen ohjelmiin perustulo päätyi näyttävästi 90-luvulla. Esko Ahon johdolla 1998 julkaistussa, kovan myräkän vasemmalla aiheuttaneessa työreformissa tavoitteena oli joustavoittaa suomalaisia työmarkkinoita ja helpottaa yrittäjien, työttömien ja osa-aikatöissä olevien asemaa. Yhtenä keinona nähtiin sosiaaliturvan täysremontti ja perustulon rakentaminen, jotka tähtäsivät yrittäjyyden ja työnteon kannattavuuteen. Ohjelmassa todettiin, että 'lyhyiden työsuhteiden vastaanottamista sekä siirtymistä joustavasti ansiotyön, opiskelun tai kotityön välillä voidaan helpottaa luomalla yhtenäinen perustulojärjestelmä.' Ohjelmaa olivat kirjoittamassa Matti Vanhanen ja nykyinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Työreformia arvosteltiin silmittömästi sekä vasemmistopuolueissa että ay-liikkeessä. Sen katsottiin murentavan työntekijän aseman, sillä ohjelmassa esitettiin myös heikennyksiä irtisanomissuojaan. Myös perustuloon suhtauduttiin kielteisesti. Keskusta jäi toiseksi vuoden '99 eduskuntavaaleissa ja joutui oppositioon Lipposen muodostettua uuden sinipunahallituksen. Anneli Jäätteenmäki ilmoittikin vuoden 2003 eduskuntavaalien tenteissä SDP:n vaatimuksesta, että työreformi on lopullisesti haudattu. Perustulo-ajatus lepäsikin pitkään jossain Mariaanien haudan tienoilla, vaikka itse asiassa monet muut ohjelman esityksistä ovat toteutuneet.
Voimaa yhtenäisempi ja yksinkertaisempi perusturva sai taakseen 2007 Vanhanen kakkosen, sinivihreän hallituksen myötä. Yksi sen kärkihankkeista oli perusturvan uudistamiseen tähdännyt Satakomitea. Komitean asettamispäätökseen kirjattiin tavoitteiksi työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen ja riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa, sekä tuensaajan aseman parantaminen sosiaaliturvaa yksinkertaistamalla.
Työ ajautui kuitenkin karille. Parhaiten siihen johtaneita syitä on eritellyt Osmo Soininvaara kirjassaan'Satakomitea – Eli miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa'. Vanhat jakolinjat perusturvan ja ansiosidonnaisen turvan kannattajien välillä raskauttivat komitean työtä. Lopullinen niitti yrityksille parantaa perusturvaa oli työmarkkinajärjestöjen sosiaalitupo, jossa betonoitiin ansiosidonnaisen turvan asema suhteessa perusturvaan. Epäonnistumista tilitti silloinen Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamo tuoreeltaan Hesarin vieraskynässä.
2010 Lahdessa keskustan puoluekokous hyväksyi aloitteen negatiivisesta tuloverosta. Se on yksi perustulon malli, jossa tuen määrä laskee liukuvasti sitä mukaa kuin työtulojen määrä kasvaa. Myös puoluejohdon vaalitappion jälkeen kirjoittamassa työkirjassa yhdeksi tulevaisuuden teemaksi kuvataan köyhyyden nujertaminen muun muassa perustulon avulla. Siten alussa mainitsemani, Alanko-Kahiluodon noteeraama linjaus on luonnollista jatkoa keskustan pyrkimyksille kohti kannustavampaa sosiaaliturvaa.
Keskustanuorissa on alettu puhua perustulon ja negatiivisen tuloveron sijaan ahkeruustakuusta. Sen perusperiaate on sama, mutta nimi viestii paremmin, mitä yksinkertaisemmalla perusturvalla tavoitellaan. Filosofia ahkeruustakuun ja vaikkapa kansalaispalkan takana on täysin erilainen: jälkimmäinen tuntuu kannustavan joutenoloon, kun taas toisen viesti on, että työnteon on oltava kannattavaa kaikissa tilanteissa.
Perustulon – oli malli sitten mikä hyvänsä – läpiviemiseksi olisikin murrettava yleiseen mielipiteeseen syöpynyt kuva punavihreistä elämäntapavetelehtijöistä, jotka tavoittelevat kansalaispalkkaa oman elämisensä rahoittamiseksi toisten kustannuksella. Uskon, että vasemmisto, vihreät, keskusta jaedistyksellinen oikeisto pystyvät löytämään yhteisymmärryksen perustulomallista, joka sekä turvaa riittävän toimeentulon kaikissa elämäntilanteissa että kannustaa töihin.
Pahin jarru paremman perusturvan toteutumiselle lienee kokoomuksen oikeistosiiven lisäksi SDP ja ay-liike. Niin kauan kuin työväenliike keskittyy edunvalvonnassaan vain nykyisen jäsenistönsä saavutettujen etujen turvaamiseen ja laiminlyö pätkä- ja osa-aikatyössä sekä työelämän ulkopuolella olevat, on sieltä tuskin odotettavissa vihreää valoa kannustavammalle sosiaaliturvalle. Yhteiskunnan suurimmaksi eriarvoisuutta luovaksi jakolinjaksi onkin muodostumassa työn ja pääoman vastakkainasettelun sijaan työ ja toimettomuus. Tämän muurin murtaminen on minusta modernin sosiaalipolitiikan tärkein tehtävä.
Hienoa, että paremman perusturvan kannattajat löytävät toisensa. Keskustalla on huomattavasti tuota yhtä, tärkeää kannanottoa pidempi historia perustuloajattelussa.
Suomessa on perinteisesti ollut kaksi vahvaa suuntausta siitä, miten toimeentulo työn ulkopuolella tulisi järjestää. Työväenliikkeessä on katsottu, että työttömyysturvan tulisi olla ansiosidonnaista eli perustua työtuloihin tai maksettuihin veroihin. Keskellä taas on pidetty tärkeänä riittävää perusturvan tasoa kaikille. Yksi esimerkki tästä on kansaneläkkeen luominen 60-luvulla. Tuolloin SDP halusi eläkkeen perustuvan maksettuihin veroihin. Silloisen Maalaisliiton naiset torppasivat tämän mallin, sillä se olisi jättänyt maatalojen emännät vaille eläkettä elämänmittaisesta työurasta huolimatta – tulot ja sitä myöten verot kun olivat juosseet isännän kukkaron kautta.
Keskustassa on siis jo vanhastaan ollut ymmärrystä epätyypillisille työsuhteille, kun taas työväenliikkeessä työ on nähty ennen kaikkea kahdeksasta neljään tehdyn säännöllisen tehdasduunin normin kautta.
Keskustan historia perustulon kanssa ulottuu ainakin 80 – luvun loppuun. Silloin Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat julkaisivat keskustaliberaalin manifestin, jonka keskeisenä teemana oli perustulo. Manifestin mukaan 'perustulo mahdollistaa palkkakeskeisestä työnkuvasta irtautumisen ja kyseenalaistaa ansiosidonnaisen sosiaaliturvan tarpeellisuuden.' Edelleen ohjelmassa uskottiin, että perustulo 'tekee osa-aikatyön mielekkääksi ja karsii sosiaaliturvan tilkkutäkkiä. Se poistaa nöyryyttävän toimeentulon anelemisen sekä siihen liittyvän holhouksen ja kontrollin.' Tuolloin nuorissa ja opiskelijoissa häärivät muun muassa Anu Vehviläinen ja Olli Rehn.
Ukkopuolueen ohjelmiin perustulo päätyi näyttävästi 90-luvulla. Esko Ahon johdolla 1998 julkaistussa, kovan myräkän vasemmalla aiheuttaneessa työreformissa tavoitteena oli joustavoittaa suomalaisia työmarkkinoita ja helpottaa yrittäjien, työttömien ja osa-aikatöissä olevien asemaa. Yhtenä keinona nähtiin sosiaaliturvan täysremontti ja perustulon rakentaminen, jotka tähtäsivät yrittäjyyden ja työnteon kannattavuuteen. Ohjelmassa todettiin, että 'lyhyiden työsuhteiden vastaanottamista sekä siirtymistä joustavasti ansiotyön, opiskelun tai kotityön välillä voidaan helpottaa luomalla yhtenäinen perustulojärjestelmä.' Ohjelmaa olivat kirjoittamassa Matti Vanhanen ja nykyinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Työreformia arvosteltiin silmittömästi sekä vasemmistopuolueissa että ay-liikkeessä. Sen katsottiin murentavan työntekijän aseman, sillä ohjelmassa esitettiin myös heikennyksiä irtisanomissuojaan. Myös perustuloon suhtauduttiin kielteisesti. Keskusta jäi toiseksi vuoden '99 eduskuntavaaleissa ja joutui oppositioon Lipposen muodostettua uuden sinipunahallituksen. Anneli Jäätteenmäki ilmoittikin vuoden 2003 eduskuntavaalien tenteissä SDP:n vaatimuksesta, että työreformi on lopullisesti haudattu. Perustulo-ajatus lepäsikin pitkään jossain Mariaanien haudan tienoilla, vaikka itse asiassa monet muut ohjelman esityksistä ovat toteutuneet.
Voimaa yhtenäisempi ja yksinkertaisempi perusturva sai taakseen 2007 Vanhanen kakkosen, sinivihreän hallituksen myötä. Yksi sen kärkihankkeista oli perusturvan uudistamiseen tähdännyt Satakomitea. Komitean asettamispäätökseen kirjattiin tavoitteiksi työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen ja riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa, sekä tuensaajan aseman parantaminen sosiaaliturvaa yksinkertaistamalla.
Työ ajautui kuitenkin karille. Parhaiten siihen johtaneita syitä on eritellyt Osmo Soininvaara kirjassaan'Satakomitea – Eli miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa'. Vanhat jakolinjat perusturvan ja ansiosidonnaisen turvan kannattajien välillä raskauttivat komitean työtä. Lopullinen niitti yrityksille parantaa perusturvaa oli työmarkkinajärjestöjen sosiaalitupo, jossa betonoitiin ansiosidonnaisen turvan asema suhteessa perusturvaan. Epäonnistumista tilitti silloinen Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamo tuoreeltaan Hesarin vieraskynässä.
2010 Lahdessa keskustan puoluekokous hyväksyi aloitteen negatiivisesta tuloverosta. Se on yksi perustulon malli, jossa tuen määrä laskee liukuvasti sitä mukaa kuin työtulojen määrä kasvaa. Myös puoluejohdon vaalitappion jälkeen kirjoittamassa työkirjassa yhdeksi tulevaisuuden teemaksi kuvataan köyhyyden nujertaminen muun muassa perustulon avulla. Siten alussa mainitsemani, Alanko-Kahiluodon noteeraama linjaus on luonnollista jatkoa keskustan pyrkimyksille kohti kannustavampaa sosiaaliturvaa.
Keskustanuorissa on alettu puhua perustulon ja negatiivisen tuloveron sijaan ahkeruustakuusta. Sen perusperiaate on sama, mutta nimi viestii paremmin, mitä yksinkertaisemmalla perusturvalla tavoitellaan. Filosofia ahkeruustakuun ja vaikkapa kansalaispalkan takana on täysin erilainen: jälkimmäinen tuntuu kannustavan joutenoloon, kun taas toisen viesti on, että työnteon on oltava kannattavaa kaikissa tilanteissa.
Perustulon – oli malli sitten mikä hyvänsä – läpiviemiseksi olisikin murrettava yleiseen mielipiteeseen syöpynyt kuva punavihreistä elämäntapavetelehtijöistä, jotka tavoittelevat kansalaispalkkaa oman elämisensä rahoittamiseksi toisten kustannuksella. Uskon, että vasemmisto, vihreät, keskusta jaedistyksellinen oikeisto pystyvät löytämään yhteisymmärryksen perustulomallista, joka sekä turvaa riittävän toimeentulon kaikissa elämäntilanteissa että kannustaa töihin.
Pahin jarru paremman perusturvan toteutumiselle lienee kokoomuksen oikeistosiiven lisäksi SDP ja ay-liike. Niin kauan kuin työväenliike keskittyy edunvalvonnassaan vain nykyisen jäsenistönsä saavutettujen etujen turvaamiseen ja laiminlyö pätkä- ja osa-aikatyössä sekä työelämän ulkopuolella olevat, on sieltä tuskin odotettavissa vihreää valoa kannustavammalle sosiaaliturvalle. Yhteiskunnan suurimmaksi eriarvoisuutta luovaksi jakolinjaksi onkin muodostumassa työn ja pääoman vastakkainasettelun sijaan työ ja toimettomuus. Tämän muurin murtaminen on minusta modernin sosiaalipolitiikan tärkein tehtävä.
RSS Feed
