Usein vatvotun perustulon päältä on tänä syksynä puhallettu pölyt. Sitra ja Tela julkaisivat tällä viikolla raportin siitä, miten perustuloa voitaisiin kokeilla Suomessa. Yksinkertaisimmillaan perustulo on vastikkeeton tuki, jonka päälle voi tienata työtuloja ilman, että ne heti syövät tuen pois.
Itse kannatan keskustan esittämää alueellista kokeilua, johon valittaisiin esimerkiksi syrjäinen maaseutualue, rakennemuutoksesta kärsivä paikkakunta sekä suuren kaupungin lähiö. Näin saataisiin laajempaa tietoa kokeilun vaikutuksesta koko yhteisöön.
Miksi perustulosta sitten puhutaan? Tutkija Heikki Hiilamo on kuvannut nykyistä sosiaaliturvaamme lämpimäksi suoksi, josta on todella vaikea ponnistaa ylös. Tuen saaja lamaantuu hallintoviidakossa ja kokee usein osattomuutta ja arvottomuutta. Yhteiskunnan suurimmaksi eriarvoisuuden lähteeksi on muodostunut jakolinja työn ja toimettomuuden välillä.
Toisaalta työmarkkinoiden murroksen myötä meillä on entistä enemmän pätkä- ja silpputyötä. Moni ei sovi enää vanhan kahdeksasta neljään – vakiduunin muottiin. Tulot voivat tulla useista lähteistä, ja välillä yhteiskunnankin tukea tarvitaan.
Suomi on myös täynnä tekemätöntä työtä, jonka vastaanottaminen ei nyt ole kannattavaa pienen korvauksen vuoksi. Muutamakin työtunti viikossa sosiaaliturvan päälle olisi sekä yksilön että kansantalouden etu.
Uskon, että jokaisella ihmisillä on lähtöjään kyky ja halu vastata omasta elämästään. Tukiluukulle voi päätyä monenlaisten epäonnisten elämänkäänteiden vuoksi. Joskus vain jaetaan huonot kortit käteen. Tukien väärinkäyttäjät ovat lopulta pieni joukko.
Perustulon lähtökohta on tehdä kaiken työn vastaanottaminen kannattavaksi. Irvileukojen köllöttelyrahan sijaan sitä voisi kutsua myös takuuksi ahkeruudesta. Ihmisen on aina voitava omilla ponnisteluillaan nostaa itsensä jaloilleen. Siksi tarvitsemme ahkeruustakuun.
Julkaistu Kouvolan, Kymen ja Etelä-Saimaan sanomissa
Itse kannatan keskustan esittämää alueellista kokeilua, johon valittaisiin esimerkiksi syrjäinen maaseutualue, rakennemuutoksesta kärsivä paikkakunta sekä suuren kaupungin lähiö. Näin saataisiin laajempaa tietoa kokeilun vaikutuksesta koko yhteisöön.
Miksi perustulosta sitten puhutaan? Tutkija Heikki Hiilamo on kuvannut nykyistä sosiaaliturvaamme lämpimäksi suoksi, josta on todella vaikea ponnistaa ylös. Tuen saaja lamaantuu hallintoviidakossa ja kokee usein osattomuutta ja arvottomuutta. Yhteiskunnan suurimmaksi eriarvoisuuden lähteeksi on muodostunut jakolinja työn ja toimettomuuden välillä.
Toisaalta työmarkkinoiden murroksen myötä meillä on entistä enemmän pätkä- ja silpputyötä. Moni ei sovi enää vanhan kahdeksasta neljään – vakiduunin muottiin. Tulot voivat tulla useista lähteistä, ja välillä yhteiskunnankin tukea tarvitaan.
Suomi on myös täynnä tekemätöntä työtä, jonka vastaanottaminen ei nyt ole kannattavaa pienen korvauksen vuoksi. Muutamakin työtunti viikossa sosiaaliturvan päälle olisi sekä yksilön että kansantalouden etu.
Uskon, että jokaisella ihmisillä on lähtöjään kyky ja halu vastata omasta elämästään. Tukiluukulle voi päätyä monenlaisten epäonnisten elämänkäänteiden vuoksi. Joskus vain jaetaan huonot kortit käteen. Tukien väärinkäyttäjät ovat lopulta pieni joukko.
Perustulon lähtökohta on tehdä kaiken työn vastaanottaminen kannattavaksi. Irvileukojen köllöttelyrahan sijaan sitä voisi kutsua myös takuuksi ahkeruudesta. Ihmisen on aina voitava omilla ponnisteluillaan nostaa itsensä jaloilleen. Siksi tarvitsemme ahkeruustakuun.
Julkaistu Kouvolan, Kymen ja Etelä-Saimaan sanomissa
RSS Feed
