Kokoomusnuoret esittävät tuoreessa tavoiteohjelmassaan, että rikoslain kohta kansanryhmää vastaan kiihottamisesta kumottaisiin. Pykälä on ollut voimassa 1970-luvulta lähtien. Ohjelman mukaan ”jonkin tietyn ryhmän tunteiden tai vakaumuksen oletettuun loukkaamiseen perustuvia uhrittomia rikoksia ei tulisi lainsäädännössä olla.” Liiton puheenjohtaja Susanna Kosken mukaan ”kyse on nimenomaan puheiden ja tekojen erottamisesta.”
Puheen ja tekojen erottaminen toisistaan ei ole Kosken vallassa. Sanat voivat lietsoa tekoja, vaikka sanojalla ja tekijällä ei olisi mitään tekemistä keskenään. Usein länteen tähyävien kokoomusnuorten soisi muistavan muutamia kuolemattomia ajatuksia, joita Yhdysvaltain tuolloin jo entinen presidentti Theodore ’Teddy’ Roosevelt lausui jouduttuaan kiivaan vaalikamppailun keskellä murhayrityksen kohteeksi.
Vuoden 1912 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kisasi kolme tasavahvaa ehdokasta, ja poikkeuksellisen asetelman seurauksena lokaa oli lentänyt puolin ja toisin. Lokakuussa Milwaukeen kampanjatilaisuudessa väkijoukosta astunut mies ampui kolmannelle presidenttikaudelleen pyrkinyt Rooseveltiä lähietäisyydeltä. Viisikymmensivuinen puheen käsikirjoitus kuitenkin hidasti mielipuolen ammusta niin, ettei laukaus ollut tappava. Roosevelt kiipesi puhujalavalle luoti rinnassaan.
’Hyvät ystävät, kuten sanoin en tiedä mitään tästä miehestä [hyökkääjä], mutta on hyvin luonnollista että heikko ja julma mieli voidaan lietsoa väkivallantekoihin sellaisella kauhealla pahansuopuudella, jota minun päälleni on kasattu näiden kuukausien aikana.’
‘Ystävät, minä sanoudun irti jokaisesta puolueeni miehestä, joka hyökkää sellaisin epämiellyttävin herjoin kenenkään vastustajani kimppuun; ja haluan nyt sanoa vakavasti jokaiselle päivälehdelle ja puolueelle, että ne eivät voi kuukausi kuukauden jälkeen ja vuodesta vuoteen jatkaa sellaisia valheellisia, katkeria hyökkäyksiä joita ne ovat tehneet ja kuvitella, että väkivaltaiset ja raakaluontoiset henkilöt, erityisesti kun raakuutta säestää heikko mieli, he eivät voi odottaa että tällainen luonto ei niistä saisi vaikutteita.’*
Vaikka Roosevelt puhui itsestään iskun kohteena, voi rivit lukea koskemaan ketä tai mitä ryhmää tahansa. Hän on sananvapaudesta seuraavan sananvastuun ytimessä: huulilta putoavilla sanoilla voi olla myös seurauksia. Vaikka avoimeen ja demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluu mielipiteen- ja sanomisen vapaus, rajukin väittely, pitäisi jokaisen viime kädessä asettaa sanansa toisen ihmisarvoa kunnioittaen.
On toki hyvä kysymys, estääkö rikoslain pykälä vihapuhetta tai muuttaako se kenekään asennetta. Silti tuntuu erikoiselta, että juuri tämä kirjaus koetaan kokoomusnuorissa niin suurena vääryytenä. Suomi on lehdistönvapauden perusteella mitattuna maailman vapain maa. Olemme etuoikeutettuja: arviolta vajaa kuudesosa maailman väestöstä nauttii täydestä sananvapaudesta. Kun maailmalla kuollaan ja joudutaan loppuiäksi tyrmään diktatuurin arvostelusta, meikäläiset sananvapauden ritarit vaativat oikeutta solvata itseään heikommassa asemassa olevia ihmisiä, koska kielto ’tukahduttaa keskustelua.’
Raastupaan asti ei tarvitse mennä, että voi pohtia kielenkäytön merkitystä ihan inhimillisellä tasolla. Miksi on tarpeen minkään yhteiskunnallisen päämäärän edistämiseksi käyttää sellaista kieltä, joka tietoisesti halventaa ja solvaa toisia ihmisiä tai loukkaa heidän vakaumustaan? Demaritoivo Nasima Razmyar kirjoitti taannoin osuvasti avoimessa kirjeessään perussuomalaisten Teuvo Hakkaraiselle: ”Sinun sanasi satuttavat. Sinun sanasi loukkaavat. Miksi sanot näin?”
Kokoomusnuorten nykylinjassa markkinaliberalismiin yhdistyy ohjelmasta piirtyvässä kuvassa kylmä arvomaailma, jossa yhteiskuntaa rakennetaan vahvojen ehdoilla. Nuorten hyvätkin esitykset jäävät synkän yleisvirityksen varjoon. Kristillisdemokraattinuorten varapuheenjohtaja Mikko Kiuttu näyttikirjoituksessaan mallia oikeistolaisuudesta, joka kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa. Vanhaan kunnon kypäräpappikokoomuslaisuutenkin kuului sivistys ja välittäminen. Toivottavasti myös kokoomusnuorissa on malttia palata tälle tielle.
*Otteet Rooseveltin puheesta ovat kirjoittajan vapaasti suomentamia.
Puheen ja tekojen erottaminen toisistaan ei ole Kosken vallassa. Sanat voivat lietsoa tekoja, vaikka sanojalla ja tekijällä ei olisi mitään tekemistä keskenään. Usein länteen tähyävien kokoomusnuorten soisi muistavan muutamia kuolemattomia ajatuksia, joita Yhdysvaltain tuolloin jo entinen presidentti Theodore ’Teddy’ Roosevelt lausui jouduttuaan kiivaan vaalikamppailun keskellä murhayrityksen kohteeksi.
Vuoden 1912 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kisasi kolme tasavahvaa ehdokasta, ja poikkeuksellisen asetelman seurauksena lokaa oli lentänyt puolin ja toisin. Lokakuussa Milwaukeen kampanjatilaisuudessa väkijoukosta astunut mies ampui kolmannelle presidenttikaudelleen pyrkinyt Rooseveltiä lähietäisyydeltä. Viisikymmensivuinen puheen käsikirjoitus kuitenkin hidasti mielipuolen ammusta niin, ettei laukaus ollut tappava. Roosevelt kiipesi puhujalavalle luoti rinnassaan.
’Hyvät ystävät, kuten sanoin en tiedä mitään tästä miehestä [hyökkääjä], mutta on hyvin luonnollista että heikko ja julma mieli voidaan lietsoa väkivallantekoihin sellaisella kauhealla pahansuopuudella, jota minun päälleni on kasattu näiden kuukausien aikana.’
‘Ystävät, minä sanoudun irti jokaisesta puolueeni miehestä, joka hyökkää sellaisin epämiellyttävin herjoin kenenkään vastustajani kimppuun; ja haluan nyt sanoa vakavasti jokaiselle päivälehdelle ja puolueelle, että ne eivät voi kuukausi kuukauden jälkeen ja vuodesta vuoteen jatkaa sellaisia valheellisia, katkeria hyökkäyksiä joita ne ovat tehneet ja kuvitella, että väkivaltaiset ja raakaluontoiset henkilöt, erityisesti kun raakuutta säestää heikko mieli, he eivät voi odottaa että tällainen luonto ei niistä saisi vaikutteita.’*
Vaikka Roosevelt puhui itsestään iskun kohteena, voi rivit lukea koskemaan ketä tai mitä ryhmää tahansa. Hän on sananvapaudesta seuraavan sananvastuun ytimessä: huulilta putoavilla sanoilla voi olla myös seurauksia. Vaikka avoimeen ja demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluu mielipiteen- ja sanomisen vapaus, rajukin väittely, pitäisi jokaisen viime kädessä asettaa sanansa toisen ihmisarvoa kunnioittaen.
On toki hyvä kysymys, estääkö rikoslain pykälä vihapuhetta tai muuttaako se kenekään asennetta. Silti tuntuu erikoiselta, että juuri tämä kirjaus koetaan kokoomusnuorissa niin suurena vääryytenä. Suomi on lehdistönvapauden perusteella mitattuna maailman vapain maa. Olemme etuoikeutettuja: arviolta vajaa kuudesosa maailman väestöstä nauttii täydestä sananvapaudesta. Kun maailmalla kuollaan ja joudutaan loppuiäksi tyrmään diktatuurin arvostelusta, meikäläiset sananvapauden ritarit vaativat oikeutta solvata itseään heikommassa asemassa olevia ihmisiä, koska kielto ’tukahduttaa keskustelua.’
Raastupaan asti ei tarvitse mennä, että voi pohtia kielenkäytön merkitystä ihan inhimillisellä tasolla. Miksi on tarpeen minkään yhteiskunnallisen päämäärän edistämiseksi käyttää sellaista kieltä, joka tietoisesti halventaa ja solvaa toisia ihmisiä tai loukkaa heidän vakaumustaan? Demaritoivo Nasima Razmyar kirjoitti taannoin osuvasti avoimessa kirjeessään perussuomalaisten Teuvo Hakkaraiselle: ”Sinun sanasi satuttavat. Sinun sanasi loukkaavat. Miksi sanot näin?”
Kokoomusnuorten nykylinjassa markkinaliberalismiin yhdistyy ohjelmasta piirtyvässä kuvassa kylmä arvomaailma, jossa yhteiskuntaa rakennetaan vahvojen ehdoilla. Nuorten hyvätkin esitykset jäävät synkän yleisvirityksen varjoon. Kristillisdemokraattinuorten varapuheenjohtaja Mikko Kiuttu näyttikirjoituksessaan mallia oikeistolaisuudesta, joka kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa. Vanhaan kunnon kypäräpappikokoomuslaisuutenkin kuului sivistys ja välittäminen. Toivottavasti myös kokoomusnuorissa on malttia palata tälle tielle.
*Otteet Rooseveltin puheesta ovat kirjoittajan vapaasti suomentamia.
RSS Feed
