Eräänä maaliskuisena aamuna vuonna 2003 heräsin poikkeuksellisen varhain. Tassuttelin pimeään olohuoneeseen, jossa isä katseli television uutislähetystä vihreän valon välkkeessä. Pommit putoilivat Bagdadin yössä. 13-vuotiaasta minusta sukeutui kova rauhanpuolustaja ja oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäestä suurin sankarini, joka piti Suomen ulkona Irakin sotatoimista.
Jokaisella meistä on oma pienempi tai suurempi poliittinen herätyksensä. Oman yhteiskunnallisen vaikuttamiseni alkuhämärästä muistan myös ala-asteen puheen teemalla ”jos olisin presidentti”. Vaadin kahta asiaa: ettei ketään kiusattaisi, ja että laskiaispullia saisi kaupasta vuoden ympäri. Ensimmäistä tosissani, ja jälkimmäistä verhotakseni tosissaan olemisen.
Tosissaan olo vei kuitenkin voiton. Kovan arvopohdinnan jälkeen totesin, että maailman muuttaminen on joukkuelaji ja vetäisin päälleni apilanvihreän pelipaidan. Uin vastavirtaan: yhä harvempi nuori haluaa sitoutua puolueeseen.
Tässä vihreän valon välkkeessä ei kuitenkaan tarvinnut jäädä katsojaksi. Nuorten tehtävä keskustassa on olla ajattelun ja tekemisen tapojen tuulettajia, ravistelijoita ja päivittäjiä. Puolueeseen liittyminen ei tarkoita ylhäältä määrättyjen mielipiteiden omaksumista, vaan vaikuttamisoikeuden lunastamista. Jäsenyys avaa ovet, vapauttaa toimimaan.
Myös viime aikojen politiikkaa on värittänyt kansainvälinen kriisi ja sodan uhka. Voin olla johdonmukainen kymmenen vuoden takaisen linjani kanssa. Asein ei kansakuntien välisiä kiistoja pidä ratkoman, oli kyse lännestä tai idästä – oli miten suuri ja mahtava tahansa. Tosissaan olevia rauhanpuolustajia tarvitaan vieläkin.
Julkaistu Keskustanuorten Juuri-lehdessä
Jokaisella meistä on oma pienempi tai suurempi poliittinen herätyksensä. Oman yhteiskunnallisen vaikuttamiseni alkuhämärästä muistan myös ala-asteen puheen teemalla ”jos olisin presidentti”. Vaadin kahta asiaa: ettei ketään kiusattaisi, ja että laskiaispullia saisi kaupasta vuoden ympäri. Ensimmäistä tosissani, ja jälkimmäistä verhotakseni tosissaan olemisen.
Tosissaan olo vei kuitenkin voiton. Kovan arvopohdinnan jälkeen totesin, että maailman muuttaminen on joukkuelaji ja vetäisin päälleni apilanvihreän pelipaidan. Uin vastavirtaan: yhä harvempi nuori haluaa sitoutua puolueeseen.
Tässä vihreän valon välkkeessä ei kuitenkaan tarvinnut jäädä katsojaksi. Nuorten tehtävä keskustassa on olla ajattelun ja tekemisen tapojen tuulettajia, ravistelijoita ja päivittäjiä. Puolueeseen liittyminen ei tarkoita ylhäältä määrättyjen mielipiteiden omaksumista, vaan vaikuttamisoikeuden lunastamista. Jäsenyys avaa ovet, vapauttaa toimimaan.
Myös viime aikojen politiikkaa on värittänyt kansainvälinen kriisi ja sodan uhka. Voin olla johdonmukainen kymmenen vuoden takaisen linjani kanssa. Asein ei kansakuntien välisiä kiistoja pidä ratkoman, oli kyse lännestä tai idästä – oli miten suuri ja mahtava tahansa. Tosissaan olevia rauhanpuolustajia tarvitaan vieläkin.
Julkaistu Keskustanuorten Juuri-lehdessä
RSS Feed
