Suomi vastaanottaa Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden ensi keväänä. Siksi meillä on hyvä olla selvillä siitä, millainen tilannekuva arktisella on erityisesti uudessa lännen ja Venäjän vastakkainasettelun ajassa.
Pohjoisessa on käynnissä ihmisen aiheuttama myllerrys. Ilmaston lämpeneminen avaa aiemmin suljettuja kulkuväyliä ja luonnonrikkauksia. Jäämeren reunavaltiot esittävät aluevaatimuksia ja ulkopuoliset, kuten Kiina ja Intia mielivät osingoille.
SUURIN siivu äärimmäisen pohjoisen pinta-alasta kuuluu Venäjälle, jolle arktisuus on kansallisen ylpeyden lähde. Krimin anastuksen jälkeen on kannettu huolta, voisiko Venäjä toimia napapiirillä samoin ottein kuin Ukrainassa.
Ulkopoliittisen instituutin tuore Venäjä-raportti käsitteleekin maan toimintaa myös pohjoisilla leveyksillä. Raportti käy ansiokkaasti läpi Venäjän taloudelliset ja sotilaalliset hankkeet arktisella alueella. Venäjä ei ole kyennyt hyödyntämään merenpohjan luonnonvaroja öljyn hinnan alamäen ja teknologian puutteen vuoksi. Koillisväylän meriliikenne on toistaiseksi vähäistä.
Venäjä on lisännyt merkittävästi sotilaallista läsnäoloaan omilla pohjoisilla alueillaan. Osa kyvystä on kaksikäyttöistä eli sopii myös etsintä- ja pelastustehtäviin.
TOIMINTA on toistaiseksi vaatimatonta verrattuna Neuvostoliiton aikaan, jolloin arktinen oli kylmän sodan keskeisiä näyttämöitä. Venäjä ”palauttelee valmiuttaan alueella”, toteaa eräs raportissa lainatuista asiantuntijoista.
Suurin osa Venäjän globaalista ydinasekyvystä on pohjoisessa, Kuolan niemimaalla. Tästä muistutettiin myös keväällä julkaistussa Nato-arviossa. Siksi arktinen on keskeinen osa Venäjän suurvaltaidentiteettiä.
Arktista käsittelevän osion puute on, että se sivuuttaa alueen kansainvälisen hallinnon ja Venäjän sitoutumisen siihen. Saman pani merkille Arktisen keskuksen johtaja Timo Koivurova (HS 11.9.). UPI:n aiemmissa julkaisuissa (esimerkiksi 2013, 2015, 2016) aihetta on
käsitelty kattavasti.
Raportti jättää ilmaan arvion, että Venäjä olisi valmis konfliktiin alueella suojellakseen intressejään, ja että yhteenotto pohjoisessa olisi jopa todennäköisempi kuin Itämerellä.
VIIME vuosien kehitys arktisella puhuu kuitenkin yhteistyön jatkumisen puolesta.
Jäämeren viisi reunavaltiota sitoutuivat vuonna 2008 Grönlannin Illulisatissa setvimään aluevaatimukset YK:n merioikeuden puitteissa. Tähän asti kaikki maat, myös Venäjä, ovat toimineet julistuksen mukaisesti.
Vuonna 2011 Norja ja Venäjä ratkaisivat neuvotellen pitkäaikaisen rajakiistan Barentsinmerellä. 2013 Arktisen neuvoston maat solmivat sitovan sopimuksen pelastusyhteistyöstä, ja vuonna 2015 perustettiin pysyvä rannikkovartiostojen foorumi. Askeleet ovat merkittäviä peilaten jo ennen Krimiä alkaneeseen etääntymiseen kaikilla muilla areenoilla. Myös uusia on vireillä.
VOI perustellusti kysyä, miksi Venäjä pitäisi kiinni sitoumuksistaan pohjoisessa, kun se on rikkonut niitä räikeästi Euroopassa.
Yksi muuttuja on, kuinka paljon Venäjän yhteistyöhalu on sidottu sen kykyyn hyödyntää arktista aluetta taloudellisesti. Nyt se on heikko. UPI:n raportissa nostetaan esille myös mahdollisuus, että Venäjä ammentaisi arktisesta yhteentörmäyksestä voimaa sisäpoliittisiin
tarkoituksiin. Myös voimannäyttöjä on ollut. Keväällä joukko venäläisiä laskuvarjojääkäreitä teki luvatta välilaskun Norjan Huippuvuorilla matkalla näyttäviin harjoituksiin Pohjoisnavalla.
NORJAN ulkopoliittisen instituutin tutkija Elena Wilson Rowe kuitenkin arvioi, että Venäjä käyttää rajatumpaa keinovalikoimaa arktisella, jossa sen asema on vahva ja jonka kansainvälisestä järjestyksestä se hyötyy, kuin Euroopassa jossa se kokee läntisten instituutioiden lähentymisen uhaksi ja pitää kynsin hampain kiinni ”lähiulkomaiksi” nimeämistään entisistä neuvostomaista.
Saman johtopäätöksen ovat tehneet amerikkalaisen RAND-ajatushautomon tutkijat, jotka muistuttavat että Venäjällä on vain vähän saavutettavaa arktisen alueen järjestyksen horjuttamisesta. Käsitys näyttää yhdistävän valtaosaa arktiseen politiikkaan paneutuneista tutkijoista.
ARKTISTA neuvostoa Ukrainan kriisin aikana johtaneet Kanada ja Yhdysvallat ovat osaltaan pyrkineet pitämään yhteistyön käynnissä. Pakotetoimia ei ole ulotettu arktiseen kanssakäymiseen.
Yhdysvalloille arktinen on auki oleva keskusteluyhteys Venäjään. Tämä käsitys sai vahvistusta, kun vierailin kesäkuussa Washingtonissa.
Yhdysvallat luovuttaa neuvoston nuijan Suomelle ensi keväänä. Vaikka perustelut ovat puutteelliset, UPI:n Venäjä-raportin suositukseen puheenjohtajuuskaudelle voi yhtyä täysin. Se kuuluu näin:
"Arktisessa neuvostossa on Suomen etujen mukaista edistää vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä välttää arktisten kysymysten turvallistamista sekä turvallisuusdilemman paluuta Arktikselle."
Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomenmaan blogissa.
Suurin osa Venäjän globaalista ydinasekyvystä on pohjoisessa, Kuolan niemimaalla. Tästä muistutettiin myös keväällä julkaistussa Nato-arviossa. Siksi arktinen on keskeinen osa Venäjän suurvaltaidentiteettiä.
Arktista käsittelevän osion puute on, että se sivuuttaa alueen kansainvälisen hallinnon ja Venäjän sitoutumisen siihen. Saman pani merkille Arktisen keskuksen johtaja Timo Koivurova (HS 11.9.). UPI:n aiemmissa julkaisuissa (esimerkiksi 2013, 2015, 2016) aihetta on
käsitelty kattavasti.
Raportti jättää ilmaan arvion, että Venäjä olisi valmis konfliktiin alueella suojellakseen intressejään, ja että yhteenotto pohjoisessa olisi jopa todennäköisempi kuin Itämerellä.
VIIME vuosien kehitys arktisella puhuu kuitenkin yhteistyön jatkumisen puolesta.
Jäämeren viisi reunavaltiota sitoutuivat vuonna 2008 Grönlannin Illulisatissa setvimään aluevaatimukset YK:n merioikeuden puitteissa. Tähän asti kaikki maat, myös Venäjä, ovat toimineet julistuksen mukaisesti.
Vuonna 2011 Norja ja Venäjä ratkaisivat neuvotellen pitkäaikaisen rajakiistan Barentsinmerellä. 2013 Arktisen neuvoston maat solmivat sitovan sopimuksen pelastusyhteistyöstä, ja vuonna 2015 perustettiin pysyvä rannikkovartiostojen foorumi. Askeleet ovat merkittäviä peilaten jo ennen Krimiä alkaneeseen etääntymiseen kaikilla muilla areenoilla. Myös uusia on vireillä.
VOI perustellusti kysyä, miksi Venäjä pitäisi kiinni sitoumuksistaan pohjoisessa, kun se on rikkonut niitä räikeästi Euroopassa.
Yksi muuttuja on, kuinka paljon Venäjän yhteistyöhalu on sidottu sen kykyyn hyödyntää arktista aluetta taloudellisesti. Nyt se on heikko. UPI:n raportissa nostetaan esille myös mahdollisuus, että Venäjä ammentaisi arktisesta yhteentörmäyksestä voimaa sisäpoliittisiin
tarkoituksiin. Myös voimannäyttöjä on ollut. Keväällä joukko venäläisiä laskuvarjojääkäreitä teki luvatta välilaskun Norjan Huippuvuorilla matkalla näyttäviin harjoituksiin Pohjoisnavalla.
NORJAN ulkopoliittisen instituutin tutkija Elena Wilson Rowe kuitenkin arvioi, että Venäjä käyttää rajatumpaa keinovalikoimaa arktisella, jossa sen asema on vahva ja jonka kansainvälisestä järjestyksestä se hyötyy, kuin Euroopassa jossa se kokee läntisten instituutioiden lähentymisen uhaksi ja pitää kynsin hampain kiinni ”lähiulkomaiksi” nimeämistään entisistä neuvostomaista.
Saman johtopäätöksen ovat tehneet amerikkalaisen RAND-ajatushautomon tutkijat, jotka muistuttavat että Venäjällä on vain vähän saavutettavaa arktisen alueen järjestyksen horjuttamisesta. Käsitys näyttää yhdistävän valtaosaa arktiseen politiikkaan paneutuneista tutkijoista.
ARKTISTA neuvostoa Ukrainan kriisin aikana johtaneet Kanada ja Yhdysvallat ovat osaltaan pyrkineet pitämään yhteistyön käynnissä. Pakotetoimia ei ole ulotettu arktiseen kanssakäymiseen.
Yhdysvalloille arktinen on auki oleva keskusteluyhteys Venäjään. Tämä käsitys sai vahvistusta, kun vierailin kesäkuussa Washingtonissa.
Yhdysvallat luovuttaa neuvoston nuijan Suomelle ensi keväänä. Vaikka perustelut ovat puutteelliset, UPI:n Venäjä-raportin suositukseen puheenjohtajuuskaudelle voi yhtyä täysin. Se kuuluu näin:
"Arktisessa neuvostossa on Suomen etujen mukaista edistää vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä välttää arktisten kysymysten turvallistamista sekä turvallisuusdilemman paluuta Arktikselle."
Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomenmaan blogissa.
RSS Feed
